torstai 28. helmikuuta 2013

Läheisyyttä tankaten

Mä oon ikävöiny tänään töissä mun tyttöjä. Eilisen suru-uutiset on läikkyneet tänäänkin pintaan.

Me tavataan laittaa tytöt kasilta sänkyyn, mutta tänään sai Iina jäädä vielä valvomaan mun kanssa.

Me katottiin MasterTreffiä (Nelosen kokkiohjelma Iinan kielellä :D ) ja selailtiin meidän hääkuvien koevedoksia.

Jestas kun tylsää kun Juuli tippui. Ja jestas kun ollaan oltu Teron kanssa nuoria ja kauniita!

Ja jestas, että mun on hyvä olla Iinan vieressä <3


[Share to Pinterest]

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Kissankellolle


Minä kissankellolle laulan, minä laulan ruoholle maan.
Minä en ole suurempi ollut, en viisaampi milloinkaan.
Kun kissankelloja helkkää minun lauluni pienuutta pelkkää,
 vertaiselleni, vertaiselleni laulan ainoastaan.

Me laulamme kissankello, ja minä ja ruoho maan.
Ja pienuudestamme meidät niin helposti tunnetaan.
Ja onnellisuudesta - sillä, vain pienillä sydämillä 
on onni.
Ja onni, on kantaa suven lämmintä sielussaan.


Muistaako joku tätä laulua? Koulun kuorossa tätä lauleltiin.
Ja jostain syystä tämä on tuonut kovasti lohtua vauva-aikana Iinalle ja Aavalle. Ja mä koen saavani tästä jotain suurta voimaa. Pieni on niin kovin suurta.

Tänään sain kuulla suru-uutisen: Iinan ja Aavan dagiskaveri nukkui pois viimeyönä.
Niin surullista. Ja kohtuutonta! 

Mä toivotan Tindralle hyvää viimeistä matkaa <3
Ja Tindran perheelle voimia ja jaksamista suruun...




[Share to Pinterest]

tiistai 26. helmikuuta 2013

Hieronta sattuu

Mulla oli tänään koko päivä täynnä hieronta-asiakkaita. Ei ainuttakaan manikyyriä tai kynsihommaa!

Mä oon ihan hakattu. Käsien joka lihasta särkee ja olo on melkolailla kaikkensa antanut (parastani mä kyllä pistinkin :D)...
Asiakkaita ei ilmeisesti sattunut - ainakaan kovin pahasti, kun kaikki olivat sen verran tyytyväisiä, että varasivat uuden ajan mulle yhtä poikkeusta lukuun ottamatta (hän ei siis varannut lainkaan uutta aikaa). What?!?

Pian saa alkaa murehtimaan, jääkö kalenteriin lainkaan tilaa manikyyreille :D Sekin vaan on sen verran kivaa hommaa, etten aivan kokonaan niistä tahtois luopua :) Etenkin hemmottelevaa Spa manikyyriä on tosi ihana tehdä ja geelilakkauskin on ihan mun juttu. Nyt kun ite houtuu pitämään kynnet lyhyinä, on kivaa tehdä toisille kauniita kynsiä.

Meille tuli muuten nämä ihanat kynsilakat eilen!
Pohja on ihan kirkas ja seassa on värillistä glitteriä <3
On tosi magee, en malta odottaa, että pääsen tätä asiakkaille laittamaan :)


No, joka tapauksessa kiva kun asiakkaita riittää!

Ja kyllä nämä mun lihakset kokonaisiin hierontapäiviinkin vielä tottuu ;-) Muistan vieläkin tosi hyvin, kuinka kipeenä olin alkuun kun aloin tekemään rakennekynsiä. Viilakäsi oli kovilla, mutta hassua kyllä, se käsi, joka piteli asiakkaan kättä paikallaan oli vielä kovemmalla :D

Nyt mä tarvisin hierontaa tai ainakin vapaapäivän huomiselle. No mutta toinen toivehan toteutuu ;-)

Mulla on huomenna vp!


[Share to Pinterest]

maanantai 25. helmikuuta 2013

Perhosia ja kukkasia

Äiti oli ostanut mulle tänään Leena-lautasen.
Tämä on mun lempilautanen ja mun äiti on mun lempiäiti <3




Lautasen myötä alkoi ajatus taas harhailemaan kohti kesää (ja mökkiä).
Po.p:in sivuilla yritin katsella Aavalle välikausivaatetta kevään loskakeleihin,
mutta jostain syystä tämä kesäinen yöpaita ei jättänyt mua rauhaan.
Nämä on saatava tytöille kesäöihin <3


Sininen on taivas, siniset on silmänsä sen.
Siniset on järvet, sinisyyttä heijastaen.
Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.
Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen. 

Olispa jo kesä!
[Share to Pinterest]

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Tapahtui eräänä viikonloppuna...

Muuan pieni neiti oppi pukemaan housut jalkaan, sanomaan "pappa" ja väänsipä hän muutamat kakat ja pissatkin pottaan.

Eräs toinen pieni, mutta edellistä vähän isompi, neiti leikki naapurintyttöjen kanssa ulkona, kadehti toisien naapureiden etelänmatkaa (tai siihen liittyvää uimista ja jäätelönsyöntiä) ja kävi perheensä kanssa kivassa ulkoilutapahtumassa laskemassa mäkeä, syömässä makkaraa ja paistamassa tikkupullaa nuotiolla.

Vaimo ja hänen miehensä viettivät mukavan lauantai-illan ravintola Pinchossa juoden hyvää espanjalaista olutta ja australialaista luomuviiniä sekä syöden lämpimiä ja kylmiä tapaksia. Vaimo maistoi elämänsä ensimmäistä kertaa (jätti)katkarapua, ja yllättyi positiivisesti.

Sunnuntaina perhe ajeli tunnin verran suuntaansa päästäkseen syömään Närpiöön ravintola Lind's Kök:iin. Sillä ei ollut asian kanssa juurikaan tekemistä, että perheen isä oli unohtanut Pirttikylään Närpiön läheisyyteen erään työkalun, joka olisi pitänyt joka tapauksessa ajella hakemaan.

Sen pituinen se.

Aivan oli sopiva tarina :)

Lind's Kök on aivan hurmaava paikka!
Ravintolasali on rakennettu kasvihuoneeseen. Ja pöytiä ympäröi sitrushedelmä-
ja tomaatttipuut, sekä tomaatintaimet.
Jos visuaalinen puoli on tuossa köökissä kunnossa,
ei ruokakaan kyllä ole lainkaan pöllömpää :)
Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä, maukkaita lämpöisiä ruokia
unohtamatta hauskoja erikoisuuksia, kuten tomaattitiramisua :P




[Share to Pinterest]

lauantai 23. helmikuuta 2013

Antaa rakkauden kantaa

Meillä on ollu ihan tavallinen lauantai. Olispa meillä useimmin mahdollisuus tämmöseen tavallisuuteen!
Ollaan  siivottu sisällä ja autotallissa. Tehty lumitöitä ja fiksailtu kaikkea pientä kotona.
Ja pikku pikku päikkäritkin taisin vetästä :)

Olo on kaikin puolin onnekas! Pian tulee Sarah hoitamaan tyttöjä, ja me päästään Teron kanssa syömään paikkaan joka on vielä ylläri Terolle. Mä ajattelin jakaa hommat niin, että mä teen pöytävarauksen ja Tero maksaa sitten laskun :D Korvikset on jo korvissa ja ripsarit levitettynä ;-)




Let the love light carry! Kivaa lauantai-iltaa sulle :)


[Share to Pinterest]

perjantai 22. helmikuuta 2013

Voimaannuttavaa

Nyt on jotenkin paljon kevyempi olo. Ihanaa! Viimeiset pari viikkoa olo on ollu niinku suossa olis kahlannu. Tosi vaivalloista ja väsyttävää olemista.

Eilen jo oli helpompaa. Töissä koin onnistumisia. Balettitunti tuntui kropassa ja päässä tosi hyvältä.

Keskiviikon kasvohoito lämmitti sielua vielä seuraavana aamunakin.
Ja Janninan kyläily - miten ystävästä voi saada niin paljon? <3

Tänään meillä on ollu tosi aktiivinen ja kiva päivä. Mä oon saanu touhuta ilosten tyttöjen kanssa ja sain hurjasti "rästihommia" hoidettua, kun Sarah tuli lyhyellä varoitusajalla hoitamaan tyttöjä pariksi tunniksi.

Ja illan kruunasi Annukka <3

Ystävät on niin tärkeitä. Hyvät ystävät on korvaamattomia.
Vielä kun tuon yhden karkulaisen sais kotiutettua Pohjanmaan rannikolle ;-) Se vaan on niin voimaannuttavaa kun saa olla ystävän lähellä.

Terollakin on vapaa viikonloppu. Jos kaikki menee putkeen, olis huomenna tiedossa kuumat treffit - tai ainakin treffit :D

Ja sunnuntaina saan toivottavasti Sanian kylään :)

Hyvää alkavaa viikonloppua ihqulit!

Ps. tähän olis tehny mieli liittää joku vanha foto meidän jengistä, mutta sellaiset kuvat on jossain niin kaukana, että en millään jaksa :( Liinu vois nyt hinata itsensä tänne, niin saatais tuore kuva parhaasta kvartetista, jota maa päällään kantaa...jookos?!? <3


[Share to Pinterest]

torstai 21. helmikuuta 2013

Ranskanpastilleja (+ keltaista)

Tänään mussa on herättänyt närää elintarviketeollisuus. Etenkin broileri ja rankasti käsitellyt maitotuotteet, vaikka tarjolla olisi myös luomukanaa ja esimerkiksi raakamaitoa.
Tämä hevosenlihakohu on sopiva herätys meille kuluttajille. Nyt laput pois silmiltä ja valinnat kohti käsitelemättömiä luonnonmukaisesti tuotettuja raaka-aineita.

Iloa tähän päivään on tuonut balettitunti! Ja PartyLiten uudet ihanat tuikkivat, joita en tosin vielä ole polttanut, mutta kauniita ne ainakin ovat. Aivan tulee pastillit mieleen :)

Omenankukka, Appelsiinipuunkukka, Sitruskuori & salvia,
Kurkku, inkivääri & minttu ja Valkolumimarja.
Melko herkullinen cocktail, haistatteko sinne asti? :)



[Share to Pinterest]

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Yon-ka Le Grand Classique

Ah! mä pääsin tänään piiitkästä aikaa kasvohoitoon. Viimeisestä kerrasta taitaa olla vuoden päivät ja kun tämä oma huolehtiminen on mitä on (iltaisin pesu ja aamuisin voide), voisi ammattilaiseen turvautua huomattavasti useammin. Ja kun apukin on tosiaan melko lähellä ;-)

Meillä on viimevuoden lopulla otettu käyttöön Vaasa Day Spa:ssa uusi sarja, Yon-ka, joten selvää oli, että varaan ajan johonkin vielä vähän vieraista Yon-kan kasvohoidoista.
Pitkän tauon vuoksi en voinut ajatellakaan Escale beaute -pikakasvohoitoa, koska puhdistettavaa oikeasti oli. Tehokkaasti kiinteyttävä Optimizer -kasvohoito puolestaan tuntui ylireagoinnilta - mitäs keinoja mulla sitten on 20 vuoden kuluttua? :D Ihanan Alpha-vital -kasvohoidon hedelmähappokuorintaa pääsin testaamaan Yon-kan koulutustilaisuudessa, joten valitsin siis Le Grand Classique -hoidon.

Le Grand Classique on Yon-ka sarjan peruskasvohoito, kestää siis noin tunnin verran eikä pelissä ole sarjan tehokkaimpia tehoaineita. Ne tulee kuvioihin vasta erikoiskasvohoidoissa, Alpha-vitalissa ja Optimizerissa. Silti täytyy todeta, että tästä hoidosta oli keskinkertaisuus kaukana!

Ylellinen, tehokas ja rentouttava kasvohoito tuntui hurjan kokonaisvaltaiselta. Kaikkia aisteja hemmoteltiin: lämmintä, viileää, kevyttä, paksua, nopeaa, hidasta, voimakasta, mietoa...
Hoidon kulku oli luonteva ja tuotteet nerokkaita. Miten asiakas voi tuntea tuotteiden vaikutuksen noin vahvasti? Siis näkemättään. Kosmetologin vastaus mun kysymykseen oli tuotteiden huippuunsa viety laadukkuus ja raaka-aineiden valinta. Yksinkertaisesti vähemmän turhaa täyteainetta ja enemmän tehoaineita. Yon-kan tuotteet ovat puhtaita ja 98%sti luonnonmukaisia, silti ollen oikeasti viimeisenpäälle tuotekehitelty ammattisarja.

Tunti vierähti nopeammin kun koskaan!

Ohjeeksi sain silmänympärysvoiteen käyttöön ottamisen. Se on kuulemma syytä aloittaa viimeistään nyt, muuten harmittaa kymmenen vuoden kuluttua. Kasvovoide tulee vaihtaa hieman nykyistä ravitsevampaan ja sen tulisi olla herkälle iholle soveltuva. Musta on tullu aikuisuuden (ja äitiyden) myötä herkkäihoinen! Yöksi käy sama voide kun päiväksi, jos se on hyvin valittu.

Testerinä matkaan lähti pari voidetta ja geelimäinen putsari.
Mun pitkäaikainen lemppari, Phytomerin ruusukasvovesi alkaa olla lopussa,
joten ostin Yon-kan kuivan ihon kasvoveden.

Voin lämpimästi (ja nyt myös omakohtaisella kokemuksella) suositella Yon-kan kasvohoitoja. Koskakohan taas kehtais mennä? :D

Hurrrmaavaa!

Kiitos Sinikalle kasvohoidosta ja Sarah:lle lastenhoidosta <3

Tästä pääset lukemaan enemmän Yon-kan kasvohoidoista. Klikkaa otsikosta, niin näet tarkemman kuvauksen kyseisestä hoidosta :)



[Share to Pinterest]

maanantai 18. helmikuuta 2013

Hoh hoijaa

Mä oon niin väsyny.


Eilen illalla mua alkoi itkettää kun tytöt leikki puuroilla.

Aamulla sai tosissaan tuuppia itteensä eteenpäin, että pääsi töihin. Kun Iina yritti luistaa dagispäivästä valittamalla, että sillä on ihan j.o.k.a paikka kipeenä, mun teki mieli sanoa, "totta, nyt joka iikka takas peiton alle".

Vaikka nyt mennään jo iltapäivää, kirvelee edelleen silmiä ja ajatus kulkee tahmeesti.

Kotona odottaa miljoona tekemätöntä työtä. Voi helevetti...

Nyt täytyy ottaa kaikki keinot käyttöön. Tää on loistava hetki testata ganoderma uutteella höystettyä kaffia. Sain muutaman näytteen joku aika sitten ihanalta kynsiasiakkaaltani :)



[Share to Pinterest]

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Laihialla

Tänään oltiin koko perheen voimin Laihialla. Tero oli sielä suunnalla töissä ja minä & tytöt puolestaan kyläiltiin Annukan ja Aapon luona <3 Lapsosista vaan Mici oli kotona, eli ens kerralla pitää ajoittaa kyläilyt niin, että saadaan nähdä kolmea muutakin tenavaa :) Mua aivan huolestuttaa, että mahtaakohan kummityttö enää edes muistaa mua :D No toivottavasti sentään!

Muuten sunnuntai sujuikin melko tavanomaisesti. Iltapäivällä syötiin ja hengailtiin Karppiksessa (paitsi Tero). Ja illalla valmisteltiin tulevaa viikkoa. Pyykin pesemistä ja lasten suihkuttelua.
Niin ja valittiin lelu tiistaita varten, kun Gulsippaneissa on lelupäivä. Ja mietittiin Iinalle naamiasvaatteet luisteluun. Iina haluaa olla prinsessa, joten hän saa päällensä vaaleanpunaisen sifonkihamosen, vaaleanpunaisen fleecetakin ja pipon päälle hopeisen kruunun...Olin ihan varma, että Iina haluais olla peikko tai merirosvo, mutta nyt puhaltelee tyttömäisemmät tuulet ;-)

Iina kylpytakissaan...
...ja Aava harjailee hiuksiaan.
Ylläolevat kuvat on Teron käsialaa.
Kun mä kärsin muutenkin surkeista valokuvaustaidoistani,
lisäs Tero vaikeusastetta vielä ostamalla meille uuden kameran.
Äh! ...just kun mä ystävystyin sen vanhan kameran kanssa ;(
Näin se taas yks viikko vierähti! 
Mä toivon, että meidän elämä rauhottuisi pian Teron töiden osalta. Jep jep, "Toivossa on hyvä elää", sanoi lapamato :D Mä meen vielä vähän viikkailemaan pyykkejä ja sitten sohvan nurkkaan katsomaan Hiljainen todistaja <3


[Share to Pinterest]

lauantai 16. helmikuuta 2013

Laiska aamu

Viime yönä Aava herätteli vähän väliä. Hirveetä. Nyt kun on tottunut nukkumaan täysiä öitä. Taitaa pieni tehdä hampaita, kun kulki eilen sormet suussa...

Mä oon ollu aamulla laiska ja istuskellu paljon sohvalla ja lueskellu netistä balettitossuista. Tero on tietysti töissä.
So Danca SD15 tossut näyttää hyviltä...
Olisko oikea väri musta vai ihonväri?

Ei olis kannattanut.

Aava on
  • tyhjänny yhden leipäpaketin meidän sänkyyn
  • sotkenu aamupuuronjämät käsiinsä, naamaansa ja hiuksiinsa (jotka pestiin eilen illalla)
  • repiny sovitusta odottavat uudet Me&i -vaatteet kasaksi lattialle ja pissannu niiden päälle
  • irrottanu teippipatentit eteisen kaapiston ovista ja tyhjänny kaappien sisällön lattialle
  • levittänyt takan tuhkaluukusta tuhkaa lattialle ja parin lelun päälle (tällä kertaa ei onneksi ehtinyt ite uimaan tuhkaan)
  •  nypänny omatoimisesti kakkavaipan pois päältä
Kirjat sai olla puolisen vuotta rauhassa,
kunnes tänään Aava tajusi irrottaa teipinpalat ovissa olevien reikien päältä.

No tästä on suunta vaan parempaan!

Hauskaa viikonloppua teille muruset :)



[Share to Pinterest]

perjantai 15. helmikuuta 2013

Kahteen suuntaan

Taas on perjantaipäivään mahtunut yhtä ja toista.

Aamulla käytiin rytmiikassa ja samalla reissulla kaupassa. Napattiin postista Me&i -paketti, joka oli tullu jo tiistaina! Mikä mua vaivaa?!? Vielä puoli vuotta sitten olisin ampaissut postiin puolen tunnin sisään saapumisilmoituksesta...

Kotona vauhdilla lounasta ja Aava päikkäreille, että saatiin Iinan kanssa hinnoitella ja laittaa kirpparitavaroita kasseihin.

Aavan unien jälkeen tytöille mämmiä kermalla ja menoksi!

Mä sain "vanhan" paikkani uudestaan :)
Tämä paikka mulla oli syksystä -11 syksyyn -12, vähän yli vuoden!


Kirpparille laittamaan tavaraa pöytään. Hullu mä oon kun kerta toisensa jälkeen tähän ryhdyn, vaan eipä paljon ole vaihtoehtoja. Pientä vaatetta tulee koko ajan tytöiltä. Ja näillä tämänkertaisilla myyntituloilla meinaan ostaa ainakin Aavalle ne ihanat Kavat:in kukalliset kävelykengät. Jos saan rahaa enemmän, ostan Iinallekin jotkut nätit kävelykengät :)

Mä oon muuten tosi usein ostanu kirpparirahoilla tytöille kenkiä. Raha vaan siirtyy samassa rakennuksessa liikehuoneistosta toiseen! Fyndis on ihan Kenkä Extran vieressä :D

Iltapäivällä Tero kävi kotona syömässä ja jatkoi illaksi toiselle työmaalle.

Me tyttöjen kanssa pelattiin uutta kivaa kanipeliä, joka tarttui muutamalla eurolla mukaan kirpparilta.

Ja yllärinä Katja soitti ja kysyi haluaisiko Iina lähteä heidän mukaansa leffaan katsomaan Rölliä. Ja toki Iina halus! Kivaa oli kuulemma ollu vaikka alkuun oli Iinaa pelottanu kovasti. Oli raukka luullu, että se Rölli tulee sinne katsomoon. Me kun ollaan käyty vaan teatterissa, niin oli vähän uus juttu tämä elokuvissa käynti :)

Minä ja Aava köllöteltiin kylki kyljessä hetken verran (kun kerrankin saatiin olla kahden) ja sitten tehtiin lumitöitä. Ihanaa, kun sai senkin homman alta pois - lumityöt siis :D Tässä taloudessa ei oikeen kukaan tunnu ehtivän noihin hommiin ja portaat on alkanu olemaan jo vaarallisen lumiset.

Leffasta oli jääny vähän poppareita ja karkkia.
Ja huikea kokemus :)

Kiitos Katja vielä kun annoit Iinalle kivan leffakokemuksen! Kyllä siitä riitti juttua ;)

Meille on tänään siis tullut kasa uutta ihanaa vaatetta (Miikkareista teen ihan oman postauksen) ja pari kasaa on siirtynyt kirpparille...

[Share to Pinterest]

torstai 14. helmikuuta 2013

Kaikkien sydänten päivä





Elämän ylin onni on varmuus siitä,
että sinua rakastetaan sinun itsesi takia
- tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta.

Victor Hugo


Mä annoin itselleni ystävänpäivälahjaksi balettitunnin töiden päälle. Ai että, oli kyllä loistava lahja! Aion olla itselleni yhtä hyvä joka torstai, oli ystävänpäivä tai ei :)

Ystäväni, toivottavasti teillä on ollu hyvä päivä. Olette rakkaita! ...ja tiedätte sen :)


[Share to Pinterest]

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Vapaapäivä

Tänään vapaapäivä tuntui pitkästä aikaa todella vapaapäivältä!

Aamupäivällä siivottiin tyttöjen kanssa. Iina oli ihanan rauhallinen - kerrankin, ja sain ihan oikeesti imuroitua ja järjesteltyä vähän tavaroita.

Puolenpäivän aikaan tuli Sarah hoitamaan tyttöjä <3 Kuinka kiva on jättää lapset hoitoon ihmiselle, johon itse luottaa ja josta lapset pitää.

Mä pääsin yksin mummin luo. Ihanaa! Oli kiva nähdä mummia <3 Todeta kuinka hän on meidän mummi, kamalasta sairaudesta huolimatta.

Mummin luota lähdin käymään kirjanpitäjän luona ja piipahdin pikaisesti Po.p:issa ostamassa muutaman vatteen tytöille (kun siinä keskustassa satuin olemaan ;)).

Niin ja Arnoldsista hain laatikollisen pikkudonitseja ja Sarah:lle ystävänpäiväpullan :) Marika, Roope ja Ruusu tuli meille nimittäin kyläilemään pitkästä aikaa. Marikan kanssa mikään aika ei tunnu riittävän...meillä juttua vaan piisaa :D Ollaan niin samanhenkisiä! Ja Iina ja Roope leikki kivasti ilman takkuja <3 Aava yritti änkeä isompien leikkeihin mukaan ja välillä hakeutui Ruusun seuraan :)

Pilkulliset pienet ja istuskelevat isot :D


Loistava päivä! Kiitos kaikki ihanat :)



[Share to Pinterest]

tiistai 12. helmikuuta 2013

Maassa maan tavalla tai maasta pois?

Että mua jaksaa suututtaa ihmisten kylmyys. Onneksi mun lapset on tasoittaneet mun mielipiteiden terävimpiä huippuja ja mustan ja valkoisen lisäksi on alkanut nähdä niitä harmaankin sävyjä...

Silti. Kuinka helvetissä ihmisten paremmuutta voidaan jakaa rotujen, kansalaisuuksien, sukupuolen tai muiden teennäisyyksien mukaan? 

Ei vaan voi. Mikään asiallisesti tehty tutkimus ei pysty todistamaan miehiä paremmiksi kun naiset. Tai naisia paremmiksi kun miehet. Tai suomalaisia paremmiksi kun ruotsalaiset tai somalit.

Erot meidän yksilöiden välillä on suuremmat kuin rotujen väliset erot. Toiset suomalaiset ovat tyhmempiä kuin toiset. Toiset somalit ovat fiksumpia kuin toiset. Siitä pitää huolen gaussin käyrä. Meitä keskivertotyyppejä on määrällisesti eniten ja sitten sekaan mahtuu vähän viisaita ja tyhmiä. 

Tuntuu, että eniten tässä maailmassa huutaa ne, joilla on vähiten asiaa. 

Kuinka hölmöä on itkeä, kuinka huonosti Suomella menee kun maailmasta on hankalaa löytää toista maata, jossa olisi näin hyvä asua. No, ehkä aurinko sais paistaa enemmän...

Me suomalaiset ollaan synnytty kultalusikka suussa. Me ollaan tämän maailman hyväosaisia. Meillä on tilaa ja loistavat mahdollisuudet tuottaa ruokaa. Näiden perusjuttujen lisäksi meillä on pitkälle kehittynyt yhteiskunta ja paljon hyvinvointia. 


Meidän on ihan oikeesti tosi helppoa pysyä hengissä. Ei se ole itsestäänselvyys.

Mun ärsytyksen sai pintaan facessa bongattu ryhmä "Maassa maan tavalla tai maasta pois". No just just. Me suomalaisethan ollaan muissa maissa heidän tavallaan? Ei ihan taideta olla. Ja mikä meistä tekee niin ylivertaisia, että meidän maassa ollaan meidän tavalla ja muissa muissa maissa myös. Ei nämä meidän maan tavatkaan nyt ihan parhaita välttämättä ole. 

Olispa hienoa, jos kaikki sais olla omalla tavallaan. Fiksusti ja lähimmäistä kunnioittaen ja rakastaen.  
Harmittaa, kun kitistään niin paljon, vaikka meillä on tosi hy! Siitäkin huolimatta, että naapurin Jussilla on hienompi auto ja Ellan maahanmuuttajaluokkakaverilla on maastopyörä. Ja se maastopyöräkin on ostettu niillä rahoilla, jotka Ellan maahanmuuttajakaverin perhe on jättäny kantamatta Alkoon.


 


[Share to Pinterest]

maanantai 11. helmikuuta 2013

Sekavissa tunnelmissa

Viikonloppu meni koulussa Kauhajoella. Hurjasti opittiin ja hauskaakin oli. Meidän jengillä vaan lähtee aivan mielenvikaast läpändeerust :)

Ja sitten. Sangollinen kylmää vettä niskaan. Tuli huonoja uutisia.

Siis tosi huonoja uutisia.

Rakkaan ihmisen sairastuminen surettaa ja suututtaa.
Mä oon itkeny ja rukoillu ja googlettanu. Toivoa ja epätoivoa.

Mummi on aina murehtinu meitä. Nyt on osat vaihtuneet.

Mä murehdin.

Vaikka tiedän, että tästä selvitään!
[Share to Pinterest]

lauantai 9. helmikuuta 2013

Mummi

Tiedättekö, mulla on maailman paras mummi <3

 Jota mulla on nyt tosi kova ikävä...







Miljoona ruusua tuo mun mieleen lapsuuden kultaiset hetket mummin ja paapan luona Asevelikylässä <3

Halit mummi, mä rakastan sua!!!



[Share to Pinterest]

perjantai 8. helmikuuta 2013

Näni

Meidän perjantai on menny ihan lapsellisesti <3

Aamulla mentiin tyttöjen kanssa rytmiikkaan ja sieltä kirjastoon :)
Sillä välin kun tytöt katseli kirjoja - jep, Aavakin istui hetken pöydän ääressä siskon kanssa lukemassa - mä valkkasin poistopöydästä meille muutaman kirjan. Sitten tytöt alkoikin juoksentelemaan hyllyjen välissä, nakkelemaan kirjoja lattialle ja paskantamaan. Tai siis Aava väänsi tortut, Iina oli muuten vaan syyllisen näköinen.
Sitten olikin sopivasti aika hipsiä kotiin lounaalle :D

Hädin tuskin saatiin ulkovaatteet riisuttua ja vaippa vaihdettua, kun meille jo tuli ensimmäinen lastenvahtiehdokas. Tosi suloinen tyttö!
Kun ensimmäinen ehdokas lähti, meni Aava nukkumaan ja me Iinan kanssa askarreltiin onnittelukortteja. Ei me sellaisia nyt just tarvita, mutta ei tarvi sitten kiireellä värkätä kun tarvitaan ;-)

Sitten tulikin toinen lapsenvahtikandidaatti. Aivan ihana tyyppi!
Ja sähköpostissa on vielä yks varteenotettava yhteydenotto...
Äh! Päätöksentekoa olis helpottanu huomattavasti, jos sopivia tyyppejä olis ollu tasan yks...

Näistä kahdesta tämänpäiväisestä toinen vaikutti melko täydelliseltä meidän tarpeisiin. Tero ja äiti oli sitä mieltä, että siihen tartutaan. Turha kuulemma ens viikolla enään ketään haastatella. Ehkä siis niin, kyllä kai nuo tietää (vaikka ovatkin vaan mun kertomuksien varassa) :)

Aava rakastui punaiseen jakkaraan <3

Tero tuli kotiin! <3 Tytöt oli innoissaan paitsi papasta, myös hänen Ikean tuliaisista. Kahdesta jakkarasta :D Terolla oli ollu hyvä viikko Murikassa. Aamulla taas vaihdetaan viestikapulaa, kun mä lähden viikonlopuksi Kauhajoelle kouluun. Välillä tuntuu kohtuuttomalta.


[Share to Pinterest]

torstai 7. helmikuuta 2013

Runebergin torttua

Tänään on leivotu - pitkästä aikaa :)

Ajankohta huomioiden tehtiin tietysti Runebergin torttuja. Tai oikeammin Runebergin tortun makuisia muffinsseja. Millään alkomahooleilla en näitä kostuttanut, kun lapsillekin oli tarkoitus tarjota.

Runebergin tortut a'la Salo

200 g     voita
1,5 dl     intiaanisikeria
2            munaa

1 dl        kermaa

3,5 dl     spelttijauhoja
1 dl        manteliruohetta
70 g       appelsiini-suklaa-spelttikeksejä muruina
1,5 tl      leivinjauhetta
1,5 tl      kardemummaa

vadelmahilloa, sokerikuorrutetta

Voi ja sokeri "vaahdotetaan" (tai siis vatkataan kuohkeaksi, ei siitä mitään vaahtoa saa). Sekaan munat yksitellen.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vuorotellen kerman kanssa voi-sokeri-muna-"vaahtoon". Taikina lusikoidaan muffinssivuokiin ja keskelle tehdään pieni kuoppa johon laitetaan vadelmahilloa.
175 asteiseen uuniin paistumaan 15-20 minuutiksi.

Kun  muffinssit ovat jäähtyneet, pursotettaan rengas sokerikuorrutetta hillosilmän ympärille ja lisätään vähän hilloa :)

Ja sen kerran kun niitä valkoisia vuokia kaipaa,
on kaapissa vaan pääsiäisen värisiä hirvityksiä...

Leivosten melkein kaikki ainekset on helppo löytää luomuna. Keksimurut voi mun mielestä olla mitä vaan sorttia, esim. joulusta jääneitä pipareita. Tai mitä vaan keksipaketin jämiä ;)
Mä käytin hillona aivan ihanaa raippaluotolaista lähihilloa, jossa ei juuri muuta ole kun vadelmaa ja sokeria.
Sokerikuorrutteen voi hyvin askarrella itse tai korvata kermavaahdolla. Mä käytin joulusta jäänyttä valmista sokerikuorrutetta joka jäi pipareiden koristelusta.
Runebergin tortut onkin varsinaisia jämäkaappareita - sekaan vaan joulusta jääneet jauhot, keksit ja mantelit! Muistelisin tortun historiasta, että leivos onkin syntynyt ikään kuin vahingossa, kaapissa sattumoisin olleista aineksista...Tai sitten ei :D

Ihan hyviä tuli!


[Share to Pinterest]

Keittiön avustaja - kitchen aid

Meillä ei ole lainkaan yleis- tai monitoimikonetta. Taikinat ja vaahdotukset teen sähkövatkaimella ja raastamiset raastinraudalla (joka on muuten Teron ja sen isän yhteistalouden aikainen).

Äiti on mulle ehdotellu yleiskonetta aika ajoin ja parina jouluna sellaisen luvannut mulle ostaakin. Homma on kuitenkin aina jäänyt puheen tasolle, kun mä en ole oikein tienny mitä haluan tai haluanko lainkaan. Nyt asia nousi taas esille kun äitin kanssa tehtiin porkkanaraastetta Karppiksessa - monitoimikoneella sikanäppärästi.

Kun mä olin pieni, oli meillä kotona iso Kennwoodin yleiskone, jolla äiti teki monen moista aina pullataikinasta lähtien. Sitä äiti muistelee edelleen lämmöllä ja haluaisi ilmeisesti jotain sen tyylistä meidänkin arkea helpottamaan.

No mullahan tulee heti mieleen KitchenAid yleiskone. Tuo keittiökoneiden RollsRoyce, joka muotoilunsa ansiosta on voittamaton.

Vaan onko se kuitenkaan meidän juttu?

Painoa härvelillä on sen 13 kiloa, joten sille pitäis löytää ihan oikeesti oma paikka keittiön tasolta. 500 euron hintaisen koneen mukana tulee vakiotoimituksessa ainoastaan metallinen 4,8 litrainen kulho, metallinen vispilä, taikinakoukku ja litteä vatkain. Mä en tee lainkaan hiivataikinoita, joten onkohan tuo hieman ylimitoitettu? Jos raastamiseen haluaa koneelta apuja, on tilattava erikseen raastinmylly, joka kustantaa 100 euroa extraa. Siinä on sentään pari eri hienoutta raastamiseen ja yksi viipalointiterä.


Toinen vaihtoehto vois olla saman valmistajan monitoimikone. Tämän sais omakseen 360 eurolla.

Siinä on vakiona kolme muovikulhoa: 0,95l, 2,4l ja 2,8l, leveä syöttösuppilo, monitoimiterä, kananmunanvatkain, taikinasekoitin, 2mm viipalointiterä, 4mm viipalointiterä, 4mm raastinterä, kaavin ja välinekotelo. Luulen tuon kolmen litran kulhon riittävän mainiosti mun kakkutaikinoille.

Kummassakin härvelissä on valettu teräsrunko ja laaja valikoima värejä.



YLEISKONE
+ kaunis ulkonäkö
+ pitää arvonsa
+ metallinen kulho
- painava ja iso
- vakiona köyhästi tarvikkeita

MONITOIMIKONE
+ sisältää kaiken tarvittavan vakiona
+ pienempi koko, tarvittaessa voi piilottaa kaappiin
- saatavilla vain muovisia kulhoja
- ulkonäkö

Meillä on jo KitchenAidin blenderi, ja ollaan merkkiin niin tyytyväisiä, etten oikein muita osaa ajatellakaan...Yksi Philipsin monitoimikone ollaan myyty kirpparilla pois, kun sai aikaan enemmän ärsytystä kun tulosta :( Kun kerran panostaa, saa toivottavasti elinikäisen laitteen, joka pitkässä juoksussa on edullinen. Lisäksi ympäristö kiittää, kun pilipali krääsää ei kulkeudu jätteiksi parin vuoden välein.

Onneks ens jouluun on sen verran aikaa, että ehdin rauhassa pähkäilemään! :D

Kumman sä valitsisit? Ja mitä sillä enimmäkseen tekisit?



[Share to Pinterest]

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Merimaisema ja kukkaniitty

Meillä ollaan tänäänkin oltu kotosalla ja flunssailtu. Iina on ihan hyvissä voinneissa ja oli ihan kypsä jo aamusta kun tajusi, että taas tulee kotipäivä. Olis halunnu ulos kavereiden kanssa, muttei millään tahtonu ymmärtää, et kaikki oli hoidossa.

Ja tunnelma oli sitten sen mukainen...

Iinan päivää koitin piristää pikaisella ulkoilulla omassa pihassa kun Aava nukkui päikkäreitä ja antamalla hänelle askartelutehtävän. Tähän kivaan taideprojektiin tuli vinkki Sannalta, jonka lapset oli vastaavanlaista värkkäilleet.

Ohjeistuksena oli maalata yhdelle paperille akvaario vesiväreillä ja toiselle paperille piirrellä kaloja, jotka sitten leikataan irti ja liimataan akvaarioon. Iina innostui täysin!

Valkoiselle A4 koon kartongille hän maalaili vettä niin, että paksu kartonki alkoi uhkaavasti ohentumaan. Toiselle paperille Iina hahmotteli kaloja, hylkeen, hain, valaan ja veneen.
Aava tietysti oli projektissa kovasti apuna ja söhläsi vähintään yhtä paljon kun siskonsa.
Akvaario oli liian kesyä näille taiteilijoille ja lopputuloksena oli merimaisema vedenelävineen ja veneineen :)


Iltapäivällä mun isä tarjoutui tulemaan meille hetkeksi, että pääsisin yksin kauppaan. Tämän päivän takkuilujen jälkeen en vaan pystynyt piipahtamaan hät'hätään Piffissä, vaan oli ihan pakko samalla reissulla katsastaa Kenkä Extran valikoima ja käväistä kirpparilla varaamassa pöytä. Teki kyllä hyvää saada pieni hengähdystauko!

Mä haluun nämä Kavatin kengät Aavalle kevääksi!!
Eikö ole täydelliset? Kesäinen kukkaniitty...
Raskaan päivän kruunasi kurjat uutiset mun mummista :( Hän joutuu huomenna yllättäen leikkauspöydälle...Mua vähän huolestuttaa. Ei niinkään se leikkaus, vaan mummin sairastelu.
Toivottavasti mummi ei kovasti ite murehdi ja huominen toisi apua hänen viimeaikaiseen kurjaan oloon.

Torstai totisesti olkoon toivoa täynnä.




[Share to Pinterest]

tiistai 5. helmikuuta 2013

Aava sairastaa

Aava itkeskeli ja köhi viime yönä. Mä tiesin, että tänään sairastellaan.
Mistään vuosisadan taudista ei toivottavasti kuitenkaan ole kyse, vähän lämpöä, räkää ja inhottavaa yskää.

Meidän päivä sujui olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Mitään kummempia ei tehty. Leikittiin, syötiin, levättiin ja mä tein vähän kotitöitä.


Aavan lempipuuhaa nyt on tunkea ittensä ahtaisiin paikkoihin :)
 

Mun isä tuli avuksi iltapäivällä, että mä pääsin töihin tekemään muutaman asiakkaan. Ja sitten riensi äitikin apuihin, että moffa pääsi Iinaa viemään luistelukouluun. Mahtavaa! Luistelun jälkeen ne oli vielä herkutellu kioskillakin :D Ylläri! Iina alkaa vinkumaan nälkää aina luistelun jälkeen siinä toivossa, että jäätäis kioskille herkuttelemaan. No, tänään hän sai tahtonsa läpi <3

Nyt Salojen talo on hiljentynyt. Se on kuulkaas vain minä, lasi punkkua ja kokkiohjelmat...Jos huomenna leivottais Runebergin torttuja. Toivottavasti kaapista löytyy värkit.

Ps. lastenhoitajahakemuksia on tiputellut tänäänkin ja perjantaina tulee eka kandidaatti käymään :)

[Share to Pinterest]

maanantai 4. helmikuuta 2013

Barnskötare

Lapsiperheen arki saattaa olla tosi hektistä.

Me totuttiin tosi hyvälle, kun Tero oli vuoden vuorotteluvapaalla. Yhteistä aikaa perheen kesken oli niin, että välillä aivan ärsytti. Mutta suurimmaksi osaksi oli tosi tosi ihanaa! Suosittelen muuten kaikille, joilla vaan on työnantajan puolesta mahdollisuus moista järjestelyä hyödyntää.

Nyt kun syksyllä Terolla taas alkoi työt ABB:llä, muuttui meidän arki melkoisesti. Vaan ihan hyvin riitti aikaa perheen yhteisiin juttuihinkin.

Sitten alkoi olla takkahommia päätoimen lisäksi. Tammikuussa alkoi mullakin työt spa:ssa ja lisäksi teen satunnaisesti yhteen firmaan kirjanpitohommia.

Nyt meidän perheessä on kolme ja puoli työtä, kaksi aikuista, yksi neljävuotias, yksi puolitoistavuotias ja yksi kissa - joka kokonsa ja egonsa puolesta vastaa puoltatoista :D

Siitäkin huolimatta, että meillä on ne paljonpuhutut tukiverkostot kunnossa, on arki yhtä viestikapulan vaihtoa. Ulko-ovella toinen jo odottaa takki päällä, että toinen tulis kotiin ja pääsisi ite lähtemään. Kurjaa!

Meillä ei ole perheen yhteistä aikaa. Eikä meillä ole parisuhdeaikaa. Omasta ajasta puhumattakaan.

Vaikka ystäviä ja sukulaisia on ympärillä, on kaikilla se omakin elämä. Isovanhemmat ovat vielä työelämässä tai asuvat kaukana. Ystävillä on omatkin lapset ja työkuviot hoidettavanaan. Taatusti silti saadaan hoitoapua, jos vaan kehdataan kysyä. Ei ehkä sillä sekunnilla, mutta kuitenkin.

Tänään aamulla oli aikaa miettiä tätä kuvioa ja muistin kuinka Kati kerran kertoi  heidän palkanneen Peffanilta opiskelijan heille lastenhoitajaksi. Ja homma oli kuulemma toiminut kivasti. Nuoria luokanopettajiksi opiskelevia ihmisiä, miksäs ei...


Åbo Akademi sai minulta sähköpostia, jossa kerroin hakevani lastenhoitajaa meidän kullannupuille. Vaatimuksena oli hyvä ruotsinkielentaito (lapsia on hyvä kylvettää toisessa kotimaisessa mahdollisimman paljon) ja välittäminen lapsista. Ja kuulkaas, mulla on sähköpostissa jo muutama yhteydenotto!

Olispa hienoa saada joku hyvä tyyppi jeesaamaan meidän arkea. Joku jonka vois pyytää perjantai-iltana meille siksi aikaa kun käydään leffassa. Tai mä voisin käydä vapaapäivänäni salilla tai jalkahoidossa tai hieronnassa. Tai se vois hakea tyttöjä dagiksesta jos mä ja Tero joudutaan tekemään myöhään töitä...

Semmosta tänään. Mulla on olo edelleen flunssanen, mutta onneksi jo mennään parempaan päin :)

Heippa hei!


[Share to Pinterest]

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Reissua pukkaa!

Äiti varas meille viime viikolla lennot Rodokselle syyskuulle. Tänä vuonna mennään siis perinteiseen tyyliin tuttuun ja turvalliseen Sun Beachin huoneistoon. Saas nähdä, miten me mahdutaan koko porukka siihen kaksioon :) Kalliiksi alkaa käymään meidän lentomatkailut, kun Aavakin tulee jo 2 vuotta ja hänelle joudutaan ostamaan oma penkki lennolle. Auts! Vaikka asuminen on "ilmaista", tulee matka silti hintoihinsa. Lennot on nelisensataa per nuppi ja viikon syömiset, juomiset ja shoppailut päälle.

Ja heinäkuulle pukkaa Tanskan matkaa! Perhe S meitä kosiskeli heidän mukaansa, ja mehän lähdetään - vaikka rahaa siihen huviin ei todellakaan olis. Tytötkin taitaa olla vielä liian pieniä saadakseen "täyden hyödyn" Legolandista, mutta hittoako väliä. Me mennään viikon reissulle, johon sisältyy huimasti kaikkea muutakin kun Legolandia. Kuten laatuaikaa rakkaiden seurassa <3 Ja nooo, aika monta hikistä kilometriä peppu vasten autonpenkkiä :/
Tänään varattiin laivamatkat ja oon räkänokkana istunu sohvannurkassa hakemassa meille edullisia majoituksia reissulle.



Odense vaikuttais äkkiseltään sopivalta leiriytymispaikalta. Se olis Billundin (kuka on keksiny tommosen paikannimen?) ja Köpiksen välillä. Jos vaikkas yks päivä hengailtais Legolandissa, yks päivä Odensessa ja kolmantena päivänä Köpis ja siitä kotimatkalle Ruotsia kohti... Tai jotain :)

Terollakin pukkaa Reissua. Se on lähdössä ajelemaan huomenna aamulla kohti Tamperetta. Murikka kutsuu reipasta opiskelijaa :D On se hienoa, kun Metelliliitto järjestää jäsenilleen tällaisia arjestairtautumisleirejä... Muka palkkatekniikkaa opiskelemaan. Joo joo. Mutteribaari sielä jo huutaa Teron nimeä ;)
Ei vaiskaan! Kiva kun Tero pääsee oppimaan uutta. Ja toivottavasti saa vähän ladattua akkujaan. Viimeaikoina on menny aika kovaa työrintamalla. Me tyttöjen kans pärjäillään hyvin. Tänään testattiin, et Skype toimii, kun Iina alkoi sanomaan, että ikävöi jo valmiiksi. Ja Tero ja Iina katsoi Iinan omasta kalenterista, koska pappa kotiutuu <3
Ja sekin hyvä tossa reissussa on, että mä saan Ikeasta tuliaisia. Jee!

Jep jep. Sellaista tänään. Flunssalla on yö aikaa paeta minusta :)

Kivaa alkavaa viikkoa! Onkos teillä jo kesälle lomasuunnitelmia?
[Share to Pinterest]

lauantai 2. helmikuuta 2013

Rotsi

Mä haluaisin kovasti mustan lyhyen nahkatakin. KappAhlissa sovittelin muutamaa lyhyttä takkia ja niistä innostuin, mutta ne oli ihan vaan muovia. Tuntui melko kurjalta päällä. Vastaavanlaista siis pitäis löytää, mutta oikeesti nahkaisena. Nahkatakkeja on siis tänään tsiigattu netistä:

Tämä Freaky Nation takki olis aika moni-ilmeinen.
Tilanteen mukaan joko niittejä tai sileää mustaa.
Zalandossa 209,95€
Nämäkin olis nättejä!
Vasemmalla Freaky Nation 239,95€
Oikealla Zalandon omaa mallia 189,95€

Vaihtoehtoja olis hurjan paljon enemmän, jos mahtuisin 40-kokoiseen tai sitä pienempään.
Harmittavasti niitä pienempiä takkeja olis joitakin saanut alle 100€...


Tässä fiilistelyä rotsista arkikäytössä



Tässä sama takki ja  Me&i maxidress

Tämmöistä on tänään fiilistelty sairastuvalla. On kiva kattella kauniita vaatteita kun ite hengailee yökkärissä tukka lintassa, tissit roikkuen ja räkä valuen :D

Jee, pian alkaa Putous! Mukavaa lauantai-iltaa <3


[Share to Pinterest]

perjantai 1. helmikuuta 2013

Ehkäisyä

Me ollaan oltu Iinan ja Aavan kanssa neuvolassa. Aavalla oli puolitoistavuotiskäynti hoitajalla ja lääkärillä ja Iinalla neljävuotisneuvolan lääkäriosuus. Niin ja Iina sai rokotuksen, joka jätettiin varsinaisella käynnillä joulukuussa laittamatta, kun Iinalla oli juhlat samana päivänä.

Aava painaa 9500 gr ja pituutta on 82,5 cm. Pituutta oli tullu huimasti ja hän pääsi kipuamaan nollakäyrälle pituudessa. Paino menee edelleen tasisesti miinuskäyrillä.

Noin vaan siis käytiin lastenneuvolassa edistämässä alle kouluikäisten lasten terveyttä sekä ennalta ehkäisemässä sairauksia.

Tyttöjen tarkastusten jälkeen tuli "äitiosuus". Eli ne perinteiset kysymykset mun jaksamisesta. Kiva kun jaksavat huolehtia! No meillähän pyyhkii ihan hyvin :) Ja kun siitä aiheesta ei ollu sen enempää, ajattelin käyttää hyödyksi koko lääkäriajan ja kysellä raskauden ehkäisystä. Kuparikierukasta ja hormonikierukasta lääkäri kertoili vähäsen, mutta suositteli mun varaavan ajan ehkäisyneuvolaan. Sielä on kuulemma tosi taitava lääkäri. Täytyypä ottaa asiaksi!

Mulla on ihan väsyny ja vetelä olo. Nenää, nielua ja silmiä kirvelee. Taitaa tauti yrittää hiipiä mun kimppuuni. No, siinäs yrittää! Mä käyn taistoon. Käytiin neuvolan jälkeen keskustan Lindexissä hakemassa ne eilen varatut kuravatteet tytöille. Samalla reissulla käytiin Citarissa hakemassa voimaruokaa. Luomuappelsiineja ja -verigreippiä, valkosipuli- ja porkkanakeittovärkkiä ja valmista lounasta palvelutiskiltä.
Jos itse ei saa lasegnea tehtyä, on Paninin versio paras korvike!
Tässä luomuversiossa on enemmän mustikkaa ja vähemmän sokeria.

Lasagnella, tuoreella salaatilla ja mustikkasopalla aion ehkäistä flunssan! Ja tietysti lepäilemällä ja naukkaamalla auringonhattu-uutetta ja carmolistippoja ja juomalla teetä ruotsalaisen hunajan kera.

Toivottavasti teidän perjantai tuntuu mukava(mma)lta!


[Share to Pinterest]