torstai 7. helmikuuta 2013

Runebergin torttua

Tänään on leivotu - pitkästä aikaa :)

Ajankohta huomioiden tehtiin tietysti Runebergin torttuja. Tai oikeammin Runebergin tortun makuisia muffinsseja. Millään alkomahooleilla en näitä kostuttanut, kun lapsillekin oli tarkoitus tarjota.

Runebergin tortut a'la Salo

200 g     voita
1,5 dl     intiaanisikeria
2            munaa

1 dl        kermaa

3,5 dl     spelttijauhoja
1 dl        manteliruohetta
70 g       appelsiini-suklaa-spelttikeksejä muruina
1,5 tl      leivinjauhetta
1,5 tl      kardemummaa

vadelmahilloa, sokerikuorrutetta

Voi ja sokeri "vaahdotetaan" (tai siis vatkataan kuohkeaksi, ei siitä mitään vaahtoa saa). Sekaan munat yksitellen.
Kuivat aineet sekoitetaan keskenään ja lisätään vuorotellen kerman kanssa voi-sokeri-muna-"vaahtoon". Taikina lusikoidaan muffinssivuokiin ja keskelle tehdään pieni kuoppa johon laitetaan vadelmahilloa.
175 asteiseen uuniin paistumaan 15-20 minuutiksi.

Kun  muffinssit ovat jäähtyneet, pursotettaan rengas sokerikuorrutetta hillosilmän ympärille ja lisätään vähän hilloa :)

Ja sen kerran kun niitä valkoisia vuokia kaipaa,
on kaapissa vaan pääsiäisen värisiä hirvityksiä...

Leivosten melkein kaikki ainekset on helppo löytää luomuna. Keksimurut voi mun mielestä olla mitä vaan sorttia, esim. joulusta jääneitä pipareita. Tai mitä vaan keksipaketin jämiä ;)
Mä käytin hillona aivan ihanaa raippaluotolaista lähihilloa, jossa ei juuri muuta ole kun vadelmaa ja sokeria.
Sokerikuorrutteen voi hyvin askarrella itse tai korvata kermavaahdolla. Mä käytin joulusta jäänyttä valmista sokerikuorrutetta joka jäi pipareiden koristelusta.
Runebergin tortut onkin varsinaisia jämäkaappareita - sekaan vaan joulusta jääneet jauhot, keksit ja mantelit! Muistelisin tortun historiasta, että leivos onkin syntynyt ikään kuin vahingossa, kaapissa sattumoisin olleista aineksista...Tai sitten ei :D

Ihan hyviä tuli!


[Share to Pinterest]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3