sunnuntai 25. elokuuta 2013

Rakastunut...

Mä pääsin vihdoin näkemään tuoreimman kummipoikani. Voi valtava, mikä ihanuus! Pikkumies vei mun sydämeni. Koko yön se nukkua tuhisi mun vieressä ja oli ihan vauva. Pieni mytty. Oi oi...
Rakastuin Antoniin.

Me ei päästy lähtemään Jyväskylään ristiäisiin koko perheen voimin, kun Terolla oli kovasti takkatöitä viikonlopulle. Viimeaikoina tytöt, erityisesti Aava, on pitäny mua aika tiukilla, joten järjestin Aavalle hoitopaikat ja lähdin reissuun Iinan kanssa kahden. Varattiin huone kylpylähotelli Laajavuoresta (suosittelen!) ja lähdettiin matkaan jo lauantaina, vaikka ristiäiset olikin vasta tänään iltapäivällä. Olipahan edes vähän paremmin aikaa kuulumisien vaihtamiselle ja vauvaan tutustumiselle.
Ja tuo reissu oli kovasti kaivattua laatuaikaa mulle ja Iinalle. Mä en edes muistanut kuinka hurmaava neljävuotias mun kanssa asustelee...
Rakastuin taas Iinaan.

Vajaan parin vuorokauden minilomalla mä sain todellista hermolepoa. Lauantaina kuljin tyhmä virne naamalla, kun olin oikeesti niin onnellinen siitä, ettei mun tarvinnu juosta kenenkään perässä ja kaikki vaikutti jotenkin oudon normaalilta :D Lasi punaviiniä herkullisen illallisbuffetin yhteydessä, uimista, hulppeita maisemia, ruususaunaa, kristallisaunaa, infrapunasaunaa, hotelliaamiaista, keilausta, lasi limua, jätskiannos.
Oikeesti. Ei ainuttakaan kaatunutta lasia. Ei ruokaa lattialla. Ei itkupotkuraivareita. Mä sain olla mukava äiti, jolla verenpaineet pysyi aisoissa.
Rakastuin taas mun elämään.

Olo on kepeä! Love love love 

Kun pieni lapsi nukkuu,
se täyttää koko huoneen.
- Risto Rasa -

[Share to Pinterest]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3