sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Kevään juhlaa Polarn o. Pyretissä!











Kevättä juhlittiin lasten kanssa Polarn o. Pyretillä lauantaina. Myymälöihin oli tullut makeat jäätelö- ja karkkikuosit. Vaasan myymälässä juhlittiin lisäksi uuden ilmeen saanutta liiketilaa. Oli taas hauska juttu! Lapset olivat ihastuksissaan kun saivat onkia yllätyspussit (joissa oli puuhakirja, tarroja ja muumipatukat), värittää naamareita, painaa päähän kruunut ja saivat he ihanat ilmapollotkin. Mä nautin hurmaavista kevään väreistä ja uudesta kivasta myymälästä. Niin ja tietysti hauskaa oli törmätä tuttuihin <3

Aika vähän kappalemäärällisesti myymälään oli tullut tuota uutta jäätelö/karkkikuosia. Mekkoja ja t-paitoja sentään tuntui riittävän, mutta sukkia, huiveja ja muuta pientä oli tosi vähän. Aivan tunsin piston sydämessäni napatessani nopeana pöydältä kolme kolmiohuivia - halusin itsellenikin oman.

Meidän mukaan lähti siis kolme valkopohjaista raitahuivia, jätskimekko 98 & 122/128 ja sukkapaketit 25/27 & 31/33. Sukista joudutaan ottamaan aina reilut koot kun ne kutistuvat kovasti kuivausrummussa.

Nämä uutuudet tulevat verkkokauppaan kuulemma viikolla 15. Nopea kannattaa olla, mikäli näitä ihanuuksia mielii, luulen nimittäin, että menee aika vauhdikkaasti.

Aika herrrrkullisia, vai mitä? :P

Ollaan oltu viikonlopun valoisa aika menossa (pääasiassa mökillä), joten kuvat on harmillisesti napattu vähän huonossa valaistuksessa. Antakee anteeksi. Niin ja nuo Aavan housut on Nextin ja tyttöjen kengät Prismasta ;)


[Share to Pinterest]

3 kommenttia:

  1. No helou!! Miten mä en oo tunnistanu sua tuosta profiilikuvasta?! Nyt kun yhdistin Polarn o Pyretin lauantain ja sen tutun tytön (huom!! Tyttöjä ollaan edelleen), jonka näin siellä siellä ohimennen, niin vasta hokasin, että jostakin nuoruudestahan mä jo sut muistan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu juu, ihan tyttösiä edelleen ;) Silloin kun kävin keskustan LadyLinellä, tykkäsin hulluna sun stepistä :)

      Ostitko Polarn o. Pyretistä mitään? Aikamoinen hässäkkä sielä oli heti ovien aukaisemisen jälkeen. Me oltiin nenät kiinni lasissa jo ennen kymmentä ja ensimmäiset 5 minsaa oli kohtalaisesti porukkaa :D

      Mukavaa uutta viikkoa ja kiitos kivasta blogista! Mä oon siihen ihan koukussa :)

      Poista
    2. Kiitos kivoista sanoista!! Ihana kuulla :)

      Popista en ostanu mitään. En edes etukäteen tienny, että siellä on jotain happeningia. Oltiin vaan kävelyllä, kun Annukka meni tanssittreeneihin. Poikettiin sit siinä HS-centerissä, mutta jotenkin en sit kuitenkaan osannut mitään kattoa. Jälkeenpäin sit kuitenkin tajusin, että Aamu oli tarvinnu vaikka mitä. Hö!

      Terkkuja!

      Poista

Kiitos kommentista! <3