sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Rai! rai! rairuohoa










Meillä täällä Pohjanmaalla pääsiäinen alkaa vasta ensi viikolla kun pienet virpovat noidatkin lähtevät matkaan vasta pääsiäispäivänä, eikä nyt palmusunnuntaina.

Mä tein tyttöjen kanssa kuitenkin jo vähän pääsiäisvalmisteluja perjantaina. Laitettiin pääsiäisruohot kasvamaan. Homma jäi taas yllättäen viime tippaan ja nyt saa jännittää, ehditäänkö saamaan vihreää viikossa. Toivottavasti tytöt ovat dagiksessa istuttaneet ajoissa, että saadaan edes sieltä vihreää pääsiäiseksi, jos nämä omat menevät pilalle (siemenet oli joitain edellisiltä vuosilta jääneitä) tai eivät muuten ehdi.

Tytöt laittoivat omiin pieniin astioihinsa perinteistä rairuohoa ja mä laitoin isommalle lautaselle ohraa ja rairuohoa sekaisin. Yleensä rairuoho itää 3-5 päivässä ja ohra viidessä, mutta tässä elämän varrella on tullut huomattua, että mikään ei ole niin epävarmaa, kun varma. Iina tosin fiksuna neuvoi mua laittamaan kelmua istutusten päälle, että saadaan ruoho kasvamaan nopeammin. Dagiksessa oppii sosiaalisten taitojen lisäksi muutakin hyödyllistä ;)

Tänä vuonna oltiin meidän aikataululla mitattuna kyllä suhteellisen ajoissa asialla. Monesti on jouduttu tutvautumaan äärimmäisiin konsteihin, kuten idätyksen vauhdittamiseen mikrossa :D No, ehkä tota ruohoa saa ostettua valmiina marketistakin, jos meille oikein huono tuuri iskee...

Hauskaa palmusunnuntaita!

Me lähdetään tänään anopin luo ottamaan varaslähtöä pääsiäisherkutteluihin.


[Share to Pinterest]

2 kommenttia:

  1. Hei, löysin juuri blogiisi ja liityin lukijaksi. Tuolla aiemmin kerroit tuosta ikkunanpesurista. Itsekin ostin sen pari viikkoa sitten, mutta en ole vielä jaksanut testata, mutta nyt tuli oikein into kun luin sinun kokemukset. Tervetuloa kurkkimaan myös minun blogiini: www.kotiaurorassa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei JohannaL ja kiva kun löysit tänne! Täytyy tulla vastavierailulle :)
      Ikkunanpesu on mulle aina ollu jotenkin vastenmielistä puuhaa, mutta tuo pesuri kyllä oikeasti helpotti hommaa. Leppoisaa sunnuntai-iltaa ja kovasti intoa ikkunanpesu-urakkaan!

      Poista

Kiitos kommentista! <3