perjantai 11. huhtikuuta 2014

Talo Salo: Keittiö ja ruokailutila















Meidän keittiö ja ruokailutila muodostavat noin 20m² kokonaisuuden. Ovat käytännössä siis yhtä tilaa, jonka vielä yhdistää musta graniittilattia.

Keittiö on osoittautunut oikein toimivaksi. Siinä mahtuu hääräämään vaikka koko perhe, mutta silti kaikki on melkein käden ulottuvilla. Kaapistoa on kahdella seinällä ja sen lisäksi olohuonetta vasten on saareke, jossa on keittotaso, uuni ja laatikostoa. 

Visuaalisesti keittiö miellyttää edelleen silmää. Halusin olohuoneesta näkyvälle seinälle kaapit tasajaolla 60+60+60+60, jotta ilmeestä tulisi mahdollisimman rauhallinen ja tyylikäs. Myös yläkaappien jako vaakasuunnassa piti saada tasan, 45+45 senttiä. Maitolasiovea alle ja valkoista päälle. Tähän ei muuten kaikki keittiötoimittajat pystyneet, vaan helposti tarjottiin jakoa 60+30.

Kaapinoviin ehdoton värivalinta oli mattavalkoinen. Kiiltävää tai väriä ei haluttu, jotta 15 vuoden kuluttuakaan kukaan ei pysty ovivalinnan perusteella sanomaan, että talo on rakennettu 2008. Valkoinen laakaovi toimii aina. Ylimmissä yläkaapeissa on ponnahdussalvat, eli vetimiä niihin ei tarvittu. Maitolasiovellisissa kaapeissa on pienet nuppivetimet ja komeroseinällä kaapeissa on sitten vähän ronskimmat vetimet, jotka jo vähän kielivät rakennusajan trendeistä. 

Komeroseinälle tuli enemmän sillisalaattia ovien mitoitusten suhteen. Vaakalinjassa on sentään jotain linjaa, mutta pystylinjassa kaapit ja kalusteet ovat kovin erilaisia leveydeltään. Tämä oli ihan käytännön sanelema juttu. Kylmäkoneet määräsivät ja kaapistot iskettiin niiden ympärille. 
Tällä seinällä on vasemmalta oikealle ensin 50 leveä hyllykaappi, sitten jääkaappi/pakastin 90, viinikaappi/mikro/kaapisto 60, apteekkarinkaappi 40 ja hyllykaappi 50. Kulmakaappiratkaisut saatiin vältettyä ikkunalla, joka jakaa kahta kaapistoseinää.

Mitään ihmeellisyyksiä tai herkkuja meidän keittiössä ei oikein ole. Jos maitolasiovellisten kaappien pohjalevyjä lasketa - ne ovat valaisimet, jotka valaisevat kaapin ja työtason. Keittiö on ihan peruskamaa, jossa yritettiin panostaa materiaaleihin ja kodinkoneisiin. 

Parasta meidän keittiössä on graniittityötasot, nopea induktioliesi ja hyvät säilytystilat.
Valaistus saisi olla parempi. Vaikka yläkaappien päällä on loisteputkivalaisimet antamassa epäsuoraa valoa, saisi katossa olla enemmän kuin kolme spottivaloa. Harmittaa. Katossa näkyy mun piirtämät 9 spotinpaikkaa, joista kolmeen on sitten oikeasti laitettu valaisin. Myös liesituuletin saisi tehokkaammin liehuttaa kokin tukkaa, mutta ihan kohtuullisesti toimii kuitenkin.

Ruokailutila on mitoitettu siten, että siihen mahtuu kuuden hengen rukapöytä vaivattomasti pitkittäin tai poikittain. Kivasti siihen istuis neliskanttinen, pyöreä tai isompikin pöytä, mutta tuo meidän ruokapöytä muutti tähän taloon hyväkuntoisena meidän edellisestä kodista. Nyt se alkaa olemaan jo aika kärsinyt, kiitos kahden pienen terroristisottapytyn. Ensihätään pöydän kannen voisi ehostaa maitolasisella levyllä...

Keittiön ja ruokapöydän väliin jää sopiva tila vitriinille, joka kätkee meidän juhla-astiaston, pulloja sekä servettejä, kaitaliinoja ja muuta keittiön somistushässäkkää. Tälle kohtaa mieli tekisi nyt jotain muuta vitriinin tilalle. Ehkä jotain "kevyempää" ja kirkasta lasia, jonka taakse saisi esille kauneimpia astioita.

Sellainen on Salon talon keittiö.

Talon pohjakuva löytyy täältä. Mistäs huoneesta seuraavaksi kirjoitellaan?
[Share to Pinterest]

1 kommentti:

Kiitos kommentista! <3