perjantai 22. elokuuta 2014

Blogikirppis on huomenna!



Vaasan Blogikirppiksen aatto. Ei ihan jouluaaton tunnelmia, mutta kuitenkin sellainen mukava odottava fiilis. Huomenna aamulla kello 10 aukeavat ovet Ylikivassa ja päästään tekemään kauppaa ;) Ollaan käyty jo tänä iltana täyttämässä ja järjestämässä "pöytiä", että huomenna kaikki olisi kunnossa teitä varten. Nyt siis vaan odotellaan huomista.

Salon perhe puhdisti kaapeistaan lähinnä lapsellisia juttuja. Lasten vaatteita, muutama peli ja leluja on mun myyntipisteessä. Niin ja yllättävän paljon löysin omastakin kaapista myytävää! Paljon on tietysti sekä aikuisten, että lasten vaatteissa me&i:ta. Seassa muutamat Po.p:it, Metsolat ja Lindexit. Miikkarilta on muutama ihan käyttämätön ja pussissa oleva tuotekin tyrkyllä ;)
Ja kyllä niissä kolmessa isossa Ikean pussissa, jotka pelipaikalle raahasin, oli muutakin. Tuikkulaseja, kenkiä, koruja, huiveja...

Toivottavasti teitä ihania lukijoita saapuu paikalle runsain määrin! Paikka on aivan hurmaava ja mitä nyt ehdin vähän muidenkin pöytiin vilkuilemaan, niin aika kivaa settiä on tarjolla.

Huomenna nähdään Ylikivassa ♥

Ps. hinnoittelin ja kannoin tosiaan sen kolme säkillistä tavaraa myytäväksi. Kova homma. Kotiin päin en siis mielelläni kantaisi mitään. Mun myyntipisteellä saa siis TINKIÄ! Jos joku tavara/vaate kiinnostaa ja koet hinnan liian kovaksi, niin tinkaa reilusti. Mä en pahoita mieltäni, lupaan sen :)


[Share to Pinterest]

2 kommenttia:

  1. Hei, minkä kokoisia lasten vaatteita sinulla mahtaa olla?
    Flunssa kaatoi mut petiin, mutta jos vaikka tulisin ostajana paikalle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon on kokoa 86/92, se kun alkaa Aavalle olemaan pientä. Jotakin on Iinankin vanhaa, eli 110/116. Tuu piipahtamaan jos vointi vaan antaa myöden! <3

      Poista

Kiitos kommentista! <3