sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Rakkautta ruloon


Vihdoin meidän ruokailutilan vitriini (klik) löysi seuraajan. Tämä Muuramen rulo-kaappi oli hyväkuntoinen second hand -bongaus Huuto.netistä. Se sopii meille ja tähän tilaan mainiosti. 

Yleisesti näistä Muuramenkaan ruloista ei hurjia tarvitse pulittaa, kuumin sesonki kun taitas olla joskus 80-luvulla. Mun silmään nämä on kuitenkin tosi kauniita ja pulitinkin tästä vähän markkinahintaa enemmän ihan sillä, että kaappi oli tästä lähiseudulta ja saatiin tälle oikein kotiinkuljetus.

Rulokaappi nielaisi alimmalle hyllylleen hurjan määrän pulloja. Sellaisia alkoholijuomia, jotka ei oikein maistu, ja on pyörineet meillä jo turhankin kauan, mutta joita toisaalta ei malteta heittää poiskaaan. Keskihyllylle pääsi Iittalan Iik-paiviltä hyvään hintaan hankittu Ego-kahviastiasto ja ylimmälle lasihyllylle asettelin kauneimpia maljakoita ja Niiskuneidin.

Mä oon ihan rakastunut meidän ruloon!

Tuohon rulo-kaapin päälle pitäisi vielä saada jokin kiva kevyt hylly tai iso taulu. 

Me saatiin meidän pienin söpöliini iltapäivällä kotiin <3 Aava oli ollut mun vanhempien kanssa Ikaalisissa kylpylälomalla viikonlopun. Siellä oli kuulemma polskittu, herkuteltu ja käyty moikkaamassa nalleja Ti-ti-nallen talossa. Tämä oli Aavan omaa laatuaikaa mumun ja moffan kanssa kun hän oli liian pieni sille Rodoksen reissulle, jonne Iina pääsi syyskuussa.




[Share to Pinterest]

4 kommenttia:

  1. Joo munkin silmään sopii tuo rulo, ja muukin muurame! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän ekat uudet Muuramet saatiin kihlalahjaksi -04 ja edelleen tykkään niistä kovasti! Nyt ne on paraatipaikalla ja toimittavat sohvapöydän virkaa. Meidän työpöytä koostuu mun vanhemmilta saadusta Muuramen 80-luvun laatikostoista ja (uudesta) kansilevystä.

      Muuramet on ihanan ajattomia ja kestäviä! :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3