sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Aurinkoinen laskiaissunnuntai









No voi pojat, mikä sunnuntai!

Instagramia seurailleet tietävätkin, että mä olin perjantai-illan ja lauantaipäivän Ilmajoella Etelä-Pohjanmaan opistolla opiskelemassa intialaista päähierontaa. Kurssi oli ihan kiva. Opin siellä aivan ihanan hieronnan yläselälle, hartioille, käsivarsille, niskalle, päälle ja kasvoille. Perinteisestä hieronnasta tämä "intialainen" poikkeaa otteiltaan (osittain) sekä siten, että asiakas istuu hoidon ajan tuolilla eikä vaatteita tarvitse riisua lainkaan.

Vaikka kurssilla oli kivaa, oli ihana tulla lauantai-iltana kotiin. Koti on aina koti ♥ 

Tänään ollaan nautittu kauniista helmikuisesta pakkaspäivästä ulkoillen paljon ja syöden hyvin. Aamupäivällä ulkoiltiin tässä kotikulmilla metsässä ja leikkipuistossa ja iltapäivällä syötiin mun vanhempien luona ja ulkoiltiin järvenjäällä. Laskiaissunnuntain kunniaksi hain meille laskiaispullat Popupcafe Hemmetistä järven toiselta puolelta. Hemmet on kahden taitavan jauhopeukalon pop up-kahvila, joka myy herkkujaan Karperössä aina ravintolapäivinä. Suosittelen!

Nyt saakin alkaa valmistautumaan uuteen viikkoon. Puhdasta pyykkiä saa viikata kaappeihin ja likaista laittaa koneeseen. Pitää tarkistaa kalenterista, onko jotain erityistä dagiksessa tai muuten. Huomisen luistelukoulun kamppeetkin saa laittaa valmiiksi eteiseen.

Nyt on kyllä ihanan raukea olo! Joko saa mennä nukkumaan? :D





[Share to Pinterest]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3