maanantai 9. helmikuuta 2015

Mitä eskarilaiselle kevääksi?

Kuva: Porarn o. Pyret

Tytöt pääsivät tänään vihdoin aloittamaan kevätlukukauden luistelukoulussa. Kummatkin olivat tykänneet kovasti. Jopa Aava, jolla oli ollut kuulemma "hieman" hankaluuksia pelkän pystyssä pysymisen kanssa :D

No, luistelukoulu sai ajatukset siirtymään kevään välikausivaatteisiin. Ihan siitä syystä, että jäähalliin ei kuulemma ole hyvä pukea lapsille toppavaatteita. Jotain kevyempää pitäis olla ja etenkin Iinan kohdalla tämä tuo pienoisen ongelman. Syksyn fleecetakki ja kuoritakki ovat jo pienet. 

Nyt voitais siis ostaa jo kevään vaatteet valmiiksi ja saada windfeecetakki luistelukouluun käyttöön. Sinne alle kun tempaisee merinovillaiset väliasut, on luisteluasu sopiva.

Mutta mitä ihmettä mä tuolle tytölle ostan? Eka vuosi kun joudun tätä miettimään. Me ollaan aina luotettu Polarn o. Pyretiin näissä välikausiasuissa, mutta viime syksynä hankitut kuorihousut, jotka menivät ihan kamalan näköiseksi ja repesivät takasaumasta koko takapuolen matkalta kuukauden käytön jälkeen saa mut nyt vähän epäileväksi. Lisäksi windfleecetakit ovat tänä keväänä ihan kummallisen värisiä (klik). Tuo yllä olevassa kuvassa oleva punainen takki on kiva! Sinne alle sopis mun mielestä kivasti turkoosi fleecetakki, mutta en ole varma, onko sitä ollenkaan Iinan koossa. Ja mitä jos housut taas ovat ihan kuraa?

Mitä muita vaihtoehtoja on? Laadukasta ja kivannäköistä?
Vinkkejä kehiin, kiitos!
Mitä sä muuten tykkäät noista Po.Pin kevätvaatteista?

[Share to Pinterest]

4 kommenttia:

  1. Silloin 10-15 v. Sitten kun ostin lapsille haalareita niin suosin Reimateciä. En tiedä onko enään edes olemassa? Mutta silloin ne oli pop! Ja kesti ekalta lapselta jopa kolmannelle.

    VastaaPoista
  2. Helly Hansen, Molo Kids ja Mini Rodini �� siinä nyt muutama meillä käytetty laatumerkki. Ja kait Sä reklamoit ne rikkimenneet housut?

    VastaaPoista
  3. Meillä suositaan ulkovaatteissa Reimaa, Molo Kidsiä ja Ticketiä. Myös Polarn O. Pyretia löytyy jonkun verran, mutta vaatteiden ulkonäkö ja istuvuus eivät aina ole vakuuttaneet, vaikka laatu onkin ollut hyvää. Reima on varteenotettava merkki siinä mielessä, että heillä on todella laaja valikoima ja yleensä mallistosta löytää sen oman suosikkinsa kyllä. Koot myös riittävät isommillekin, eikä laadussakaan ole ollut moitteensijaa. :)

    VastaaPoista
  4. Mä olen nyt muutaman vuoden ajan luottanut KappAhlin kaxs proxtec:iin ! Laatu on mun mielestä erittäin hyvä, kuorihousut kesti kaksi kautta kovassa päiväkotikäytössä niin hyvinä, että lähti kiertoon uudenveroisina. Hintakin on kiva, ei niin kallis kuin pop....ja kivan näköisiäkin ovat :) Isommille (134cm->) löytyy samasta puodista Kaxs:ia vastaava merkki, woxo. Kaxs proxtec siis kokoon 128cm saakka.

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3