maanantai 30. maaliskuuta 2015

Kuivaihoinen lapsi


Meidän kuopus ei ole varsinaisesti mikään suuritarpeinen tai haastava. Mutta on hän vähän vaativampi kun siskonsa. Hän tarvitsee enemmän syliä, huomiota ja ihonhoitoa. Aavalla on varsinkin talviaikaan tosi kuiva iho.

Kuivaihoisuus näkyy siten, että koko kropassa iho tuntuu karhealta. Jalkojen takaosassa ja pakaroissa iho on huonoimmillaan ja välillä se on vähän rikki. Näitä kohtia saattaa varsinkin iltaisin ja öisin kutittaa ja sen seurauksena Aava tietysti raapii. 

Mikään ultimaalinen ongelma tämä ei ole, eikä meidän ole tarvinnut kääntyä lääkärin puoleen. Aavan ihoa ei hoideta päivittäin, vaan noin kolme tai neljä kertaa viikossa, aina suihkun tai kylvyn jälkeen. Plus tietysti silloin, kun Aavaa alkaa kutittamaan tai huomataan muuten, että iho alkaa punoittaa. Aava osaa hienosti jo itsekin hakea rasvapurkilta apua.

Näitä (keinoja) me käytetään lapsen ihon kosteutukseen ja hoitamiseen:


  • Kookosöljy. Tämä on lasten suosikki! Sotkee vaan niin pirusi ja vaikutus ei ole mun mielestä kovin pitkäkestoinen. Tämä on kuitenkin jatkuvassa käytössä.
  • Vartalovoi. Thann sarjan vartalovoi on ollut toimiva lastenkin iholla. Tässä tuotteessa tosin on Herra Salon mielestä liian voimakas tuoksu. Tätä ei laiteta rikkinäiselle iholle.
  • Aloevera-geeli on kesäaikaan kivan kevyt, eikä se jätä ihoa rasvaiseksi. Talvella tuntuu jotenkin liian kevyeltä.
  • Tuoksuton luomu(käsi)voide + ruokasooda on yhdistelmä nro 1. Aivan ehdoton! Tämän cocktailin avulla pystytään rasvaamisissa pitämään välipäiviä. Uskomatonta kuinka illalla tällä yhdistelmällä hoidettu iho on aamulla selkeästi parempi, melkein silkkinen. Välillä sooda taitaa vähän kirvellä kun Aava sanoo että "kutittaa". Yleensä rasvaukset kuitenkin sujuu hyvällä meinigillä ilman itkuja tai vastustamisia.
  • Suolakylpy. Lämmin kylpy, jossa on vähän vettä ja paljon merisuolaa ja soodaa. Kylvyn jälkeen ihoa ei huuhdella, vaan kuivataan kevyesti.
  • Miedot pesuaineet pyykille. Pesupähkinät olis varmaan paras vaihtoehto, mutta meillä on sen verran tahraa aina tyttöjen vaatteissa, että en vaan ole päässyt pesupähkinöillä toivomaani pesutulokseen. Useimmiten käytetään Methodin pyykinpesuainetta, jossa on loistava annostelusysteemi. Lasten vaatteille valitsen aina myös pesuohjelmasta lisähuuhtelun.
  • Suun kautta tarpeeksi vettä ja hyviä öljyjä. Tämä on meillä enemmän haave kun todellisuus. Lapset juovat kun janottaa, eikä saada lorautettua esimerkiksi oliiviöljyä ruokiin extrana. Kaikkea ei vaan jaksa tai ehdi. Aamuisin tytöt saavat kalaöljyä vitamiinien kanssa.

Onko teillä kuivaihoisia lapsia tai aikuisia? Miten hoidatte ihoa?
[Share to Pinterest]

torstai 26. maaliskuuta 2015

Allakka pullakka ja terve!

Heissuli vei!

Täällä mä oon. Ootko sä siellä? Mulla olis niin paljon blogattavaa, mutta jotenkin nyt päivät muuttuvat huomisiksi, ennen kun ehdin huomaamaankaan. Luonnoksissa on tarinaa meidän talvilomasta, ruokailutilan kaapin päällisestä, luonnonkosmetiikan hiteistä ja hudeista, kuivaihoisen lapsen ihonhoidosta ja blogi-illasta Sisustus Säteessä.

Että kyllä mulla asiaa on. Mutta mistä löytyis aikaa ja puhtia?

Nytkin tulin vaan pikaisesti moikkamaan. Tänään oli aika raskas työpäivä ja nyt kroppa huutaa lepoa. Koska huomenna on vapaapäivä, sain puristettua itsestäni nyt illalla sen verran, että otettiin lasten kanssa jumppamatto olkkarin lattialle ja laulettiin sen päällä jonossa istuen meriaiheisia lauluja ja soudeltiin. Ei me oikeesti muistettu kun kolme oikeeta laulua ja sen jälkeen jokainen keksi omia soutelulauluja. Yllättäen meno muuttui koko ajan villimmäksi ja lopulta jammailtiin olkkarissa Yökyöpeleiden Allakka pullakka -laulua. Se on ihan kreisi! Ja jää soimaan päähän... :D

Säästä itseäsi. Älä siis missään nimessä klikkaa tästä Yle Areenaan! Alat kuitenkin hoilaamaan "Allakka pullakka munamakaroni, pyörii pinkeitten pimujen pyllysilikoni: Ooooooo makaroni!"

Mä muuten tykkään kovasti näistä ei ihan perinteisistä lastenlauluista. Lapsetkin innostuvat enemmän näistä vähemmän siloitelluista. Ei sen tarvi olla pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, eikä lapsia tarvi pitää tyhminä. Lapsetkin haluaa lauluja joissa on meininkiä. Ainakin meidän lapset :)






Kun nyt tässä kerran istun ja kirjoitan (ja sain tämän kuvankin tähän kaivettua), niin pakko yhdestä asiasta sanoa. Nimittäin lasten liikkumattomuudesta ja lihavuudesta. Siitä nyt tunnutaan puhuttavan vähän siellä ja täällä. Voi olla, että lapset liikkuu tosiaan vähemmän kun ennen. Ainakin ne saa huonompaa ruokaa kun mitä mä sain lapsena. Esimerkiksi päiväkodissa ja koulussa. Mutta ei nyt silti lähdetä tekemään puheissa meidän lapsista automaattisesti passiivisia ja lihavia telkkarintöllöttäjiä. Kyllä lapset liikkuvat tänäkin päivänä. Ainakin nuo meidän mukulat  ja niiden kaverit ja naapuruston lapset ovat koko ajan menossa. Ulkona tuntuu olevan samat leikit ja pelit kun 30-vuotta sitten. Nämä mun muksut kuulemma sitä paitsi liikkuvat ja ovat aktiivisempia kun niiden äitinsä saman ikäisenä. Että ei voi yleistää! Toki nuokin vahtaa telkkua ja älypuhelimia, silloin kun eivät kiipeile tai hypi tai juokse tai pelaa tai nuku. Mutta niinhän me aikuisetkin tehdään. Vuorokauteen pitää saada mahtumaan myös niitä lepohetkiä, joita yksi kuluttaa telkun edessä, toinen kirjaa lukien ja kolmas lapasia huovuttaen. Ei kai kukaan jaksa 24/7 touhottaa. Ei aikuiset eikä lapset.

Nyt hetki telkkaria ja sitten nukkumaan ;)

Nähdään pian!


[Share to Pinterest]

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Mökille savupiippu








Tosta noin vaan! Tehtiin mökille savupiippu.

Tai no. Ei se ihan tosta noin vaan tullu. Rakas puolisoni sitä askarteli mökillä aamusta pitkälle iltapäivään. Minä ja tytöt käytiin puolenpäivän aikaan mökillä häiritsemässä hyvin sujuvia töitä. Ja vietiin me työn raskaan raatajalle evästäkin.

Vaikka viima kävi kylmästi, viihdyttiin mökkimaisemissa puolitoista tuntia. Tytöt kaivoi ihan fiiliksissä hiekkalelut ja mölkky-pelin esiin ja mä nautin maisemista ja auringosta siinä määrin, että nyt aivan kasvoja kuumottaa. Talven aikana jo mietin, että pitäiskö koko paska mökki myydä ja laittaa sillä rahalla kodin lämmitysjärjestelmää uuteen uskoon. Tänään olen kuitenkin ihan eri mieltä.

Ihana mökki meillä! Paljon kivempi, kun muistinkaan. Onneksi mennään kesää kohti ja pian päästään tosissaan nauttimaan mökkeilystä. Nyt saadaan mökkikaudesta pitempikin, kun on mahdollisuus lämmittää tupaa. Ollaan raahattu mökille jo aikoja sitten vanha Porin matti, mutta nyt viimein saatiin talvella ostettua siihen hormi. Hitokseen kalliita moiset savupiippuostokset. Muuraamalla olis saanu edullisemmin, mutta lattiarakenteet ei mahdollistaneet muurattua hormiratkaisua. Ostettiin sitten valkoinen pyöreä teräspiippu.

Huomenna voitais mennä testaamaan kamiinan ja uuden piipun toimivuutta ja vähän siivoamaan asennuksesta tulleita sotkuja pois. Aika ihanaa!

...no jaa, jos NYT sitä kirpparitavaroiden hinnoittelua...blaah.


[Share to Pinterest]

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kotoilua





Me ollaan kotiuduttu ihanalta minilomalta Vuokatista! Ajattelin kirjoitella ihan erillisen postauksen ajan kanssa tuosta meidän edullisesta ja kivasta tutustumislomasta Katinkultaan. Mutta nyt vähän kuulumisia eiliseltä ja tältä päivältä.

Se, että lomareissu kestää vain puolikkaan viikon, ei ole lainkaan hullumpi juttu. Nyt ollaan saatu tehdä kotona kaikkea sitä, mikä muuten on tahtonut jäädä tekemättä. Eilen mä kävin oikein ajatuksella isossa kaupassa ja siivosin keittiön kaappeja. Herra Salo puunasi laina-auton ja suksiboxin ja värkkäili autotallissa Kuplan kimpussa. Illalla käytiin kuvailemassa mun työpaikalla henkilökuntaa nettisivuja varten ja ehdinpä vielä iltakävelyllekin ystävän kanssa.

Tänään on ollu aamupäivällä muskaria, ruuanlaittoa ja tietysti sitä auringonpimennystä. Iltapäivällä Iina pääsi dagiksesta katsomaan teatteriesitystä ja mä kävin samalla vanhempainvartissa kuuntelemassa Iinan eskarikuulumisia. Nopeat iltapäiväkaffit kotona ja sitten Aavan dagikseen vanhempainvarttiin. Ihanaa kun sai nuo hoidettua oikein ajan kanssa!

Lapset on pyöräilleet ja ulkoilleet vähän joka välissä. Äsken laitettiin päässiäisruohotkin jo kasvamaan. Ollaankohan koskaan oltu näin hyvissä ajoin matkassa? Useimmiten on tainnu jäädä viime tippaan ja ollaan käytetty vähän kyseenalaisiakin kikkoja, kuten mikrouunia, ruohon kasvun nopeuttamiseksi :D

Nyt mä meinaan tehdä herkullisen tacosalaatin ja taidan rimpauttaa ja kysäistä, jos mun vanhemmat ehtis meidän kanssa sitä syömään. Jaettu ilo on moninkertainen. Vai miten se meni ;)

Hauskaa viikonloppua!

Huomenna sitten kirpparitavaroiden kimppuun ja hinnoitteluhommiin...Mökilläkin olis kiva käydä hakemassa risuja.


[Share to Pinterest]

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Lomafiilistä kauneushoitolasta





Hip hei! Mulla oli tänään eka talvilomapäivä. Tai ehkä virallisesti eka lomapäivä on ensi viikon maanantai, mutta tänään mä kyllä jo koin olevani lomalla.

Aamu alkoi tuttuun tapaan tyttöjen muskarilla, mutta sitten hypättiinkin pois perinteisestä. Anoppi otti ihanasti tytöt hoitoon iltapäiväksi ja mä pääsin hemmoteltavaksi Vaasa Day Spahan. Ensin tunnin hieronta, jota vailla oon ollut jo pitkään. Sitten säärien ja bikinirajan sokerointi, jotta kehtaan hillua uikkareissa tulevalla kylpylälomalla. Ja lopuksi vielä hemmottelukasvohoito - ihan vaan hemmottelun vuoksi.

Voi pojat teki hyvää!

Loppupäivän oon vaan ollu. Tytöt on leikkineet pitkälti ulkona kavereiden kanssa ja mä oon tosissani saanut pitää raukean ja ihanan olotilani. Illalla alkoi tekemään mieli perjantaipizzaa ja lähdin kävellen kaupasta hakemaan puuttuvaa juustoraastetta. Meillä ei lähikauppa ole ihan kulman takana ja reissuun kuluikin melkein tunti, mutta vitsi kun oli ihana keväinen fiilis. Takaisin tullessani oli ihan pakko hidastaa askelta ja tunnelmoida hämärtyvässä illassa. Ilma oli sellainen kylmän lämmin. Sellainen ihan keväinen. Täydellistä.

Ihana päivä! Mä olin niin tämän tarpeessa. Huomenna siivoilua ja pakkailua. Sunnuntaina startataan kohti Vuokattia ♥

[Share to Pinterest]

Lasten suusta

Meidän eskarilainen on käyttäytynyt vähän poikkeuksellisesti viimeaikoina. Sitä ärsyttää, itkettää ja ahdistaa enemmän kuin ennen. Taitaa olla jokin ikävaihe, koululaiseksi kasvamista tai jotain...Mutta toki me vanhemmat vähän murehditaan.

Koska kotona mikään ei ole isommin muuttunut, herää epäilys, onko dagiksessa jotain epämieluisaa. Kiusataanko Iinaa, koska hän on suomenkielinen? Eikö hän sovi joukkoon?

Kyselin tässä kautta rantain taas asiaa:

" Ootko Iina kyllä ihan onnellinen? Jos saisit muuttaa jotain niin, mitä? Mitä sä niin ku toivot?"

No neiti paukautti vastauksensa:

" Mä toivon meille vauvaa ja kesää."

Aha. Sanoin, että vauvaa ei tule, koska ne on niin työläitä ja me halutaan nyt vaan nauttia näistä jo olemassa olevista pienistä ihanista neideistä. Mutta hei kiva, että dagiksessa on kaikki hyvin.

Iina alkoi levittää rasvaa rintakehäänsä ja selitti, kuinka tissit kasvaa isoksi kun laittaa rasvaa. Ja kun hänen tissit on isot, niin sitten hän voi saada oman vauvan. Kerta me vanhemmat ollaan niin vauvavastaisia. Ou nou! En ehkä kestä :D

Höpönassut <3


No entäs tää toinen pikkuinen. Hän levittelee rasvaa napaansa, että se kasvais. Toiveissa on kuulemma yhtä iso napa kun äitillä. No huh huh! Toivoispa jotain muuta...

Aavaa kun pitelin tässä sylissä ja kerroin kuinka häntä rakastan ja sitten Aavan isäkin kertoi tyttöä rakastavansa ja Iina oli jo aamulla kertonut Aavan olevan hänen kaikista rakkain pikkusisko (en tiedä ketä ne muut pikkusiskot on) ja Elle-kissakin katseli Aavaa rakastuneena, sanoin:

"Sinä se olet onnekas tyttö kun oot saanut syntyä perheeseen, jossa on sulle näin paljon rakkautta"

Aava tähän:

"Joo, ja sitten on hyvä kun saa puhua ruotsia..."

Niin. Kotona on paljon rakkautta ja dagiksessa on paljon ruotsia :D Aavalla alkaa ilmeisesti väistymään ruotsinkielenvastaistuus. Puoli vuotta sitten hän ilmoitti pontevasti: "En puhu ruotsia!" Nyt oli tullut tällä viikolla ensimmäinen kokonainen lause ruotsiksi dagiksessa. Siitä se lähtee.

Tänään meillä on siis suihkutettu tyttöjä ja kylvetetty niitä sen jälkeen rasvassa ja rakkaudessa ;) Sais kyllä jo se Iinan toivoma kesä tulla, niin pysyis lasten ihotkin paremmassa kunnossa.


[Share to Pinterest]

keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Kaffehuset Augustissa







Me käytiin viettämässä iltaa ruuan parissa blogikamujen kanssa Kaffehuset Augustissa. Paikka on mulle tuttu lähinnä lounassalaateista muutaman vuoden takaa ja nyt oli ihan kiva päästä sinne ruokailemaan näin ilta-aikaan.

Mulla ei ollut mikään kiljuva nälkä, joten valitsin alkuruuista löytyvän paistetun chevren salaatilla ruuaksi. Annos oli hurjan kaunis ja maistuvakin, mutta kooltaan kyllä kuvittelemaani pienempi. Onneksi ei ollut kiljuva nälkä! ;) Emma ja Malin hekuttelivat sinisimpukoilla, Jonna valitsi mun kanssa saman chevre-salaatin ja Sannis ja Johanna tilasivat kolmen ruokalajin menun, joka sisälsi rapualkupalan, lohta risoton kera ja sitruunakakkua jälkkäriksi. Mä tilasin herkullisen juustotarjottimen jälkkäriksi ja Malin suklaakakun.

Ruoka ja viini oli hyvää. Aika meni taas hurjan nopeasti hyvässä seurassa! Minä ja Sannis siirryttiinkin vielä kahvikupposille Fondikseen syöminkien jälkeen. Harvoin kun tulee käytyä, niin sitten ei malttais lähteä kotiin millään :D

Kiitos vielä ihanat naiset, oli kiva ilta! Kiitos Kaffehuset August! :)

Ps. simpukat on täällä kuulemma taivaallisia! Mä en uskaltanut niitä tilata - taillainen ruokapelkuri kun olen :D Tykkäätkö sä simpukoista?
[Share to Pinterest]

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Miten koti pitäisi sisustaa?



Kovin hanakasti en mielelläni jaa neuvoja täällä blogissa asioista. Että tee niin tai näin. Ihan kahdestakin syystä. Ensinnäkin mulla ei ole siihen mielestäni tarvittavaa pätevyyttä. Toiseksi, elämässä on tullut huomattua, että se mikä toimii toiselle, ei toimikaan toiselle. Siksi siis olen pitäytynyt neuvomasta.

Mutta sisustuksesta haluaisin antaa muutaman neuvon. Ei sillä, että tälläkään kertaa yllä mainitut toteutuisivat :D

  • Tee kodista käytännöllinen ja helposti siivottava, etenkin jos perheeseen kuuluu eläimiä ja lapsia. Näin jää enemmän aikaa elämiseen.
  • Panosta laatuun, jos rahaa sisustamiseen ei ole rutkasti. Laadukkaat ja huolella mietityt hankinnat ovat pitkäikäisiä, eli edullisia pitemmän päälle. Jos kaipaat usein vaihtelua, kierrätä.
  • Kodin pitää tuntua kodilta kaikkien perheenjäsenten mielestä. Älkää nyt naiset kivittäkö, mutta mun mielestä muidenkin perheenjäsenten toiveet pitää huomioida. Koti on kaikkien koti. Meillä oli ensimmäinen yhteinen koti sisustuksellisesti melkoinen sillisalaatti, eikä se johtunut siitä, ettei meillä olisi ollut mahdollisuutta hankkia yhtenäistä sisustusta - Ikea oli jo silloin Suomessa ;) Kumpikin halusi tuoda omat tärkeät tavaransa yhteiseen kotiin ja se toimi. Ei se niin kaunista ollut, mutta silti mulla on hyvät muistot siitä kodista. Nyt meillä on sisustusmaku yhtenäistynyt ja tykätään monesti samantyylisistä jutuista. Mulle ei tulis mieleenkään ehdottaa herkkää kukkatapettia seinään tai pehmopupuja yöpöydille, koska tiedän, että mies ahdistuisi. Samasta syystä mies ei kai enään ehdota hankittavaksi kotiteatterikaiuttimia. 
Hetki sitten jouduin taipumaan Gigantissa, kun meidän piti hankkia uusi televisio vanhan (vain seitsemän vuotiaan!) rikkinäisen tilalle. Meidän edellinen tv oli rakkaudella ja huolella valittu kaunokainen. Sellainen valkoinen ja tyylikäs. Nyt Gigantissa oli tyrkyllä mun mielestä pelkkää kakkaa ja pyörittelin päätäni kun valintaa piti tehdä aivan liian isoista möhkäleistä. Nykyisin telkkareista on kuulemma tullut näin isoja ja kunnollisia töllöjä ei tehdä pienikokoisina. Tai niitä ei ainakaan saa Gigantista. Jouduin siis taipumaan. Ja nyt meidän olohuonetta hallitsee kuvajättiläinen. Vaan mitäpä tuosta! Ihan hyvä se on. Tytötkin ovat onnellisia kun tv:n ollessa kiinni sen edessä voi tanssia ja peilailla isosta ruudusta itseään. Äitinsä tyttäriä! :D

Sisusta siis niin, että koti tuntuu kodilta ♥

[Share to Pinterest]

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Minä toivon



Minäkin toivon. Rumpujen pärinää ja elämän makuista elämää. Aurinko on antanut tänään ihanasti lupauksia keväästä. Uudesta kasvusta. Vihreästä. Jeij! Mitä sulle kuuluu? Mitä toivot? ♥


[Share to Pinterest]

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Mikä ihmeen naistenpäivä?

www.unwomen.fi

Kansainvälistä naistenpäivää on vietetty 1900-luvun alusta lähtien. Kansainvälisenä naisten vuonna 1975 päivän vietto laajeni koko maailmaan, kun YK julisti naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivän vietettäväksi kaikissa jäsenmaissa.

Naistenpäivä on siis naisten oikeuksien ja kansainvälisen rauhan päivä.

Meillä länsimaissa naisten oikeudet ovat onneksi jo melko hyvällä tolalla, mutta maailmalla naiset kokevat edelleen vääryyttä. Joka kolmas nainen maailmassa on yhä väkivallan uhri. Sukuelinten silpominen, tyttöjen pakkoavioliitot, perheväkivalta ja seksuaalinen väkivalta ovat vain muutamia yleisiä naisiin kohdistuvan väkivallan muotoja. 1910-luvulla naistenpäivän mielenosoituksissa vaadittiin äänioikeutta, viranhoito-oikeutta, oikeutta työhön ja ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista.

Onko kansainvälisen naistenpäivän oikea teema unohtunut kukkapuskien ja värssyjen alle? 


[Share to Pinterest]

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Hääpäivämatkalle metsään?










Niin, lupasin aiemmin (klik), että palaan siihen meidän suunniteltuun hääpäivämatkakohteeseen. Koska me tykätään olla metässä, ajateltiin lähteä mettään! Kesällä 2009 oltiin kahdestaan Rukalla kiertämässä Karhunkierros ja siitä lähtien ollaan haaveiltu samanmoisesta reissusta. Koska Karhunkierros on jo kertaalleen nähty, voisi seuraava kohde olla Koli, joka on myös kovasti kehuttu.

Kolin puolesta puhuu myös rajallinen aika. Rukalle pitää varata matkoineen kuutisen päivää, mutta Kolille riittää pidennetty viikonloppu, eli nelisen päivää. Metsässä olisi tarkoitus olla kaksi yötä ja kolmas yö letkeästi hotellissa kuohujuomaa siemaillen.

Meidän 10-vuotishääpäivä sijoittuu toukokuun alkuun, mutta säiden vuoksi ajateltiin lähteä Kolille vasta toukokuun lopussa. Herajärven kierros tempaistaan noin 40 kilometrisenä, eli patikoidaan vain reitin pohjoisosa, joka on myös käsittääkseni "se alkuperäinen Herajärven reitti". Näin reittiä kuvaillaan Koli.fi -sivustolla:

Herajärven kierros on matka Kolin kansallismaisemaan. Reitti kulkee metsäisillä vaaroilla poiketen parhaille näköalapaikoille. Kolin ja Pohjois-Karjalan monimuotoinen luonto on läsnä joka askeleella. Herajärven kierros kiertää Herajärven ja kulkee Kolin kansallispuiston halki. Reitti koostuu kahdesta rengasreitistä, jotka voi kulkea valiten reitin pituudeksi 61 km, 35 km tai 30 km. Herajärven kierros on kuljettavissa lumettomaan aikaan.  
Herajärven kierros on mieleenpainuva kokemus niin kokeneelle vaeltajalle, kulttuurinnälkäiselle patikoijalle kuin luontoharrastajallekin. Kallioiset vaaranlaet, varjoisat lehdot ja kulttuurimaisemat tuovat reitille vaihtelua. Retkeilijä voi viipyillä vanhoissa pihapiireissä, ahoilla tai kaskikoivikoissa paikallishistoriaan eläytyen. Urheilun makua muutoinkin korkeuserojen takia vaativaan reittiin saa lisäämällä vauhtia. 
Voi olispa jo toukokuu! Mä oon aivan innoissani tästä Kolista. Pariisit, lontoot ja prahat sais mut nyt vaan ahdistumaan. Niin paljon hauskempaa miettiä rinkan sisältöä kuin lentoyhtiön rajoituksia käsimatkatavaroiden painosta. Koli Koli Koli Koli... :)


[Share to Pinterest]

maanantai 2. maaliskuuta 2015