tiistai 28. huhtikuuta 2015

Onko elämässä enemmän hyviä ihmisiä?



Iina kysyi tänään Prisman parkkipaikalla, että onko elämässä enemmän hyviä ihmisiä kuin pahoja ihmisiä.

Vastasin epäröimättä, että hyviä tietenkin. Että melkein kaikki ihmiset on hyviä.

Hyvyys on käsitteenä toki vähän vaikeasti määriteltävä. Absoluuttista hyvyyttä kai ei ole olemassakaan. Mutta kyllä mä ihan aidosti uskon ihmisten hyvyyteen. Haluan, että lapsenikin uskovat.

Tänään kävin aamulla hyvän keskustelun erään viisaan asiakkaan kanssa elämästä Suomessa ja ulkomailla. Tuntuu, että järjestäen nämä ihmiset, jotka ovat itse asuneet tai joku heidän läheisensä on asunut ulkomailla, tuntuvat arvostavan meidän oloja täällä Suomessa hurjasti. Vertailukohtana on ollut muun muassa Amerikan maita, Brysseliä ja Lähi-itää. 

Tuntuu tosi oudolta, että vaikka täällä on asiat mallillaan, niin ihmiset ovat usein tyytymättömiä. Pelottaa, vaikka on turvallista. Koetaan puutetta, vaikka eletään puhtaudessa ja jopa roskiksesta on poimittavissa syömäkelpoista ruokaa. Huippulaatuinen juomavesi on meille itsestäänselvyys. Hyvinvointivaltio äitiyslomineen, terveyspalveluineen ja koulutuksineen on vertaansa vailla. Meillä lapset eikä äidit kuole synnytyksiin.

Mä oon ollu jotenkin tosi pahoillani, kun meidän lähiössä on herännyt kovasti vastustusta alueelle kaavaillusta mielenterveyskuntoutujien palveluasunnoista. Monen mielestä on kamalaa, että alueelle tulee mielenterveysongelmista kärsineitä ihmisiä. Pelkoa herää lasten puolesta ja omien asuntojen arvon laskemisesta.

Tuntuu jotenkin pahalta, että nämä kuntoutujat, jotka yrittävät päästä kiinni normaaliin arkeen, tuomitaan vaarallisiksi ja omaisuuden arvoa alentaviksi sen vuoksi, että ovat sairastaneet mielen sairautta. En ole todellakaan asiaan mitenkään perehtynyt, eikä mulla ole mitään faktaa heittää pöytään, mutta näin äkkiseltään kuvittelen, että mielenterveyspotilaista suurin osa on lähinnä itselleen vaarallisia. Kuntoutujien ajattelen olevan ihan yhtä kelpoja kansalaisia kuin kuka tahansa meistä. Miksi niin iso joukko ajattelee, että he ovat vaarallisia?

Aamulla jouduin ihan itkua vääntämään kun tuntui niin pahalta. Asiaan toki saattoi vaikuttaa yöllä nähdyt painajaiset ja esikoisen ensi syksyn surkeasti menneet iltapäiväkerhosysteemit. Mutta harmitti ihan sikana. 

En edes tiedä surinko enemmän niiden mielenterveyskuntoutujien puolesta, vai siksi, että taas mun maailmankuvaa romutettiin. Ihmisten vastustus ja ennakkoluulot yllättivät mut täysin.

Kuka tahansa meistä voi olla joku päivä se mielenterveyskuntoutuja, joka tarvitsee tuettua asumista. Se voi olla meidän vanhempi tai lapsi. Sisko tai veli.

Mitä minäkin näitä hommeleita rääyn?!? Olisin vaan ja enkä piittais. Vaan kun en osaa silleen olla. Ja mä näen Iinassa tätä samaa herkkistä. Tyttö parka...



Mä uskon edelleen ihmisten hyvyyteen. Vielä kun niihin saatais enemmän pehmeyttä, niin mun tarvis itkeä vähemmän ;)


[Share to Pinterest]

5 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Hieno kirjoitus. Olen myös viime aikoina pohtinut hyvin paljon ihmisten armottomuutta ja ennakkoluuloja sekä ylipäänsä kovenevia arvoja. Kunpa vaan kyettäisiin näkemään ympärillämme olevat hyvät asiat ja olemaan niistä kiitollinen. Kohtaamaan toinen ihminen hyväksymällä tämän heikkoudet ja myöntämällä myös ne omat heikkoudet. Kuka meistä edes on niin täydellinen, että on oikeutettu tuomitsemaan muita jonkin yhden asian perusteella, asian, joka ei varmastikaan määritä koko ihmistä?

    VastaaPoista
  3. Mäkin uskon hyvyyteen.

    Tosi kummallista tuo mielenterveyskuntoutujien asumisyksikön vastustus. Voiko olla niin, että on ihmisiä, joilla ei suvussaan ole ketään tai eivät muuten tunne ketään, jolla on ollut mielenterveysongelma tai -sairaus.
    Tuntuu kummalta.

    Ehkä sellainen kokoomuslainen oman onnensa seppyys -mentaliteetti sulkee niin vahvasti pois sen mahdollisuuden, että voisi olla itse ihan erilaisessa "elämässä", jos muutama satunnainen tekijä olisi mennyt vähemmän onnekkaasti. Onko sen blokkaus defenssi, kun pohjimmiltaan kai jokainen kuitenkin tietää kuolevaisuutensa ja sen, ettei mikään ole varmaa?

    Sulla on ihana blogi! Ja herkkyys kumpuaa siitä hyvästä :) Itse en ainakaan antaisi pois!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3