keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Muksukurssi Murikassa


Viime viikon mies oli Metalliliiton koulutuskeskuksessa Murikassa yhdessä meidän tyttöjen kanssa. Huippua! Tytöt olivat jo viime vuonna Murikassa ja tiesivät mitä tuleman pitää. Jopa 3-vuotias Aava intoili ennakkoon Murikkaan lähtemisestä ja lopuksi laskettiin päiviä kurssin alkamiseen.

Murikka on lasten mieleen, koska siellä on muitakin lapsia, joihin tutustua. Sekin on kivaa, että lapsille on järjestetty mukavaa ohjelmaa päivät täyteen ja vanhempien opiskellessa lapset saavat olla turvallisesti kivojen ohjaajien kanssa. Iltaisin taas lapset saavat oleilla leppoisasta vanhempiensa kanssa. Niin ja ruokakin on kuulemma aina herkullista ja sitä on koko ajan ja joka välissä. Toki lapset osaavat tuollaista arvostaa. Murikassa on sitä paitsi puitteet kohdillaan. Paikka sijaitsee luonnon keskellä järven rannalla ja siellä on oma rantasauna, uimahalli ja palloiluhalli kiipeilyseinineen. Tottahan siellä viihtyy!







Mä sain olla yksin kotona ja nauttia hiljaisuudesta. Siivoilin, söin pizzaa ja valvoin myöhään. Oli virkistävää. Harvemmin mulla on tilaisuutta olla pitempää aikaa yksikseni kotona. Oli jännä huomata, että kun siivosin jonkun kohdan talosta, esimerkiksi kylpyhuoneen, se pysyi sellaisena, siistinä, monta päivää. Muutenkin siivouksissa pääsi eteenpäin, eikä se ollut vain sitä akuuttia enimpien sotkujen raivaamista. Ihanaa, mä niin nautin.

Kun perjantaina sain rakkaimpani kotiin, oli kaikilla ollut jo vähän ikävä. Aava näytti tunteensa halaamalla ja liimautumalla mun syliin. Iina kiukutteli ja itkeskeli. Seuraavana päivänä oli kaikki taas kuten ennenkin ♥ Lapset leikkivät iloisesti ja kämppä oli räjähtänyt.

Kalseista keleistä huolimatta, tuntuu ihan kesältä. Ihanan valoisia iltoja, vihreyttä ja lintujen laulua. Meillä tytöt on jääneet kesälomalle kesäkuun alusta ja saavat viettää lomapäiviä isovanhempiensa kanssa puuhaillen kesäkuun ajan mun työpäivinä. Sekin tuntuu ylelliseltä, että monena aamuna jää se ärsyttävä ruodaaminen pois. Riittää, kun saa itsensä kuosiin ja sitten saa huikata heipat. Ei tarvi pakottaa ketään, ei uhkailla, ei huutaa. Maanantaiaamunakin Aava seisoi suihkussa vasta siinä vaiheessa, kun mä tein lähtöä töihin. Lapsetkin tuntuvat nauttivan kesän verkkaisesta tahdista.

Heinäkuun alussa aloittaa sitten Herra Salo kesälomansa ja mä liityn lomalaisten jengiin parin viikon viiveellä, heinäkuun puolessa välissä. Saadaan sitten kaksi viikkoa pitää koko perhe yhteistä lomaa. Ja mä jatkan tyttöjen kanssa kolmisin sitten elokuulle, melkein sinne asti kun Iina aloittaa koulun.

Miten te olette saaneet lasten kesäloman järjestymään? Joko tuntuu kesältä vai tekeekö vasta lämpö kesäfiiliksen?

Viime vuodelta Murikan viikosta voit lukea täältä (klik), silloin olikin Herra Salo ottanut ahkerammin kuvia :) Ja lämpöisemmät kelitkin näytti olevan.
[Share to Pinterest]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3