tiistai 29. syyskuuta 2015

En jaksa kokonaista, syön kaksi puolikasta



Tänään tuli taas hyvää settiä takapenkin matkustajilta.

Oltiin lähdössä illaksi Kuula-opistolle ja yllättäen en löytänytkään lapsia pihasta, jossa kuvittelin heidän odottelevan. Huutelin, hain sisältä unohtuneen kanteleen, huutelin lisää, hain sisältä unohtuneen käsilaukun, huutelin kovempaa. Vihdoin (kun oltiin jo myöhässä) sain lapset autoon ja vähän vihaisena halusin selitystä sille, etteivät tytöt olleetkaan pihassa.

- Äiti, mä ihan unohdin. En yhtään muistanu, että meillä oli tänään musiikkikoulua. Anteeks.

Sitten sen 4-vuotiaan selitys:

- Mä en unohtanu! Me mentiin Natalian pihaan, ku se on niin paljo isompi ja kivempi. Siellä on keinut ja leikkimökki ja hieno nurmikko ja autotalli ja talo...ja leikkimökki ja keinut...

Joo joo, tuli jo selväksi! :D 

Aava ei osoittanut lainkaan katumuksen merkkejä, mutta oli ainakin rehellinen.

Kuula-opistolla ilta sujui taas tuttuun tapaan. Mua alkoi väsyttämään hillitysti. Mikä ihme siinä on, että nämä tiistai-illat näin tihkaisee? Onneksi saatiin tehtyä Iinan läksyt ja meidän reissua varten annettuja tehtäviä siinä odotellessa Aavaa. Ja puolestaan Iinaa odotellessa käytiin Aavan kanssa Minimanissa. Kaikista typerimmältä odottelu tuntuu, jos ei ole mitään järkevää tekemistä. Varsinkin jos kotona olis kovastikin tekemistä.

Kotiinpäin kun ajeltiin tytöt keskustelivat keskenään Kuula-opistolla saamistaan eväistä:

- Mä söin sen croissantin kokonaan. Olipa hyvää! Tätä smoothieta mä säästän vähän kotiinkin.

- Ai. Mä en kyllä jaksanu syödä kokonaista croissantia. Mä söin vaan kaksi puolikasta.

Onkohan noilla aina noin mainiot jutut, mutta niitä ei vaan tässä arjen hälinässä kuule. Vai onko autossa jotain taikaa, kun hauskimmat höpinät tuntuu aina tulevan takapenkiltä :D

[Share to Pinterest]

sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Vinkkejä blogikirjoittamiseen




Kuvat Herra Salon kamerasta.

Hei siellä!

Näin alkaa viikonloppu kääntyä taas kohti uutta viikkoa ja mielen valtaa tuttu ahdistus into :D Ankean, tai jopa vähän paskan viikonlopun jälkeen on oikeasti kivaa rynnätä arkeen, mutta tällaisen kivan, ja nopeasti hurahtaneen viikonlopun jälkeen tarvittaisiin ehdottomasti yksi loiventava lisäpäivä viikkoon. Eli sellainen huomiseksi, kiitos.

Lauantaiaamuna ajelin upeassa auringonpaisteessa Seinäjoelle kansalaisopiston järjestämälle "Vinkkejä blogikirjoittamiseen" -kurssille. Rehellisesti sanottuna kiinnostus oli aika nollissa ja olis ollut mukavampi nukkua myöhään ja lähteä perheen kesken vaikka pitkälle metsäretkelle eväiden kera.

Kurssi osoittautui kuitenkin ihan kivaksi ja hyödylliseksikin. Ollakin, että haaveeni päästä verkostoitumaan seinäjokelaisten bloggaajien kanssa ja saamaan vertaistukea ei oikein toteutunut, sillä kurssilla ei ollut meidän kahden vaasalaisen bloggaajan lisäksi yhtään bloggaajaa. Kyllä. Muut kurssille osallistuneet vasta harkitsivat blogin perustamista tai osallistuivat muuten vaan.

Päällimmäisenä mun mieleen jäi vinkit hyvästä otsikoinnista ja tekstin jakamisesta tarpeeksi lyhyiksi kappaleiksi. Oletko tiennyt, että hyvässä tekstissä kappaleen pituus on vain 1-3 virkettä? Tosi vähän mun mielestä. Mutta ammattilaista uskon, ja tuollaisiin lyhyehköihin kappaleisiin nyt pyrin.

Mieleeni jäi pyörimään myös keskustelut kuvien ja tekstin asettelusta postaukseen. Tämä nykyinen tapani lätkäistä ensin kaikki kuvat ja sitten teksti ei saanut suurta kannatusta. Tästä en kuitenkaan itse ole (ainakaan vielä) valmis luopumaan. Paljon keskustelimme myös blogin kohderyhmästä ja siitä, kuinka hyvässä blogissa on melko kapea ja tarkkaa rajattu aihe. Nooh...tuota tuota...tähänkään en tämän oman blogini kanssa pysty, enkä oikeasti haluakaan. Ihan Salosti -blogi on mun oma ihana leikkikenttä, johon saan tulla kirjoittamaan just siitä, mikä on milloinkin kielen päällä.

No mitä mun perhe teki sillä aikaa, kun minä istuin Seinäjoella oppimassa uutta. Herra Salo ja tytöt olivat koko pitkän päivän Botniahallilla Westcoast Motor Showssa, jossa oli Herra Salonkin auto esillä. Illalla tehtiin koko perheen kanssa kiva iltalenkki, joka päätyi yllättäen metsään.

Tänään jatkui kuta kuinkin sama meno. Päivällä pyörittiin Botniahallilla syömässä ja ihailemassa autoja. Juurikin tuossa järjestyksessä ;) Iltapäivällä käytiin mun vanhempien luona leikkauttamassa Aavan hiukset ja saatiin kotiin me&i -vaatteet, jotka tilattiin viikko sitten. Olipa ilahduttavan nopea toimitus.

Nyt illalla laitettiin Nooralta saatu jättimäinen kesäkurpitsa lasagneksi (kiitos vielä Noora!) ja mä tein tyttöjen kanssa iltalenkin sillä välin kun ruoka tekeytyi uunissa. Eilisellä iltalenkillä tajusin, että jonkin matkan päässä meiltä on hyvä, valaistu pururata, jonka varressa on leikkikenttä. Täydellistä! Iinalle pyörä, Aava rattaisiin ja reippaasti leikkikentälle. Tytöt sai leikkiä keskenään reilun vartin verran, kun minä hölkyttelin purskalla ja sitten takaisin kotiin. Kaikkiaan sain melkein kuuden kilsan reippailun. Jes!

Lasten nukkumaanmeno venähti taas ilkeästi yli kahdeksan kun iltatoimet kesti ja kesti. Aavalla alkaa iho mennä taas rikki polvitaipeista, takareisistä ja pakaroista. Pakollisten hammaspesujen, pyllypesujen, käsipesujen ja kasvopesujen lisäksi alkaa taas tuo helvetillinen rasvaaminen. Ärsyttää. No, onneksi me päästään pian aurinkoon, jos se toisi edes hetkellistä helpotusta Aavan ihoon.

Sellaista meille. Miten sun viikonloppu meni?



[Share to Pinterest]

tiistai 22. syyskuuta 2015

Rakastumisesta ja seurustelusta


Eräs ekaluokkalainen pohti seurusteluhommeleita:

"Onkohan Nikolla jo tyttöystävä kun sillä on ollu jo rippijuhlatkin?"

En tiedä, mutta ei ne juhlat sitä tarkoita, että silloin kaikki saa tyttö- tai poikaystävän. Jokainen saa vähän niin ku omaan aikaan sit.

"Okei. Et saa niinku valita?"

Kyllä, ihan ite saa sit valita, koska haluaa seurustella.

"Mut ei oo pakko ottaa tyttö- tai poikakaveria?"

Ei oo. Saa olla ilmankin jos haluaa. Meillä täällä Suomessa on vapaus valita.

"Ruotsissa saa vississiin tyttö rakastua tyttöön ja poika poikaan?"

Totta. Ja Suomessa kans. Jos haluaa.

Paljon pohdittavaa näissä rakkausasioissa ❤️

[Share to Pinterest]

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Meikkiopissa Salon Adelaidessa ja jatkoilla Fransmannissa


Salon Adelaidessa on monipuolisesti erilaisia palveluja

"Ennen-kuva" Tässä minulla on kasvoissa 10 tuntia sitten laitettu Phytomer CC-voide ja Dizao Organics -ripsiväri.
Adelaiden väki tarjoili meille ihania herkkuja! Muun muassa luomu omenaa ja päärynää ja herkullisia juustoja.
Mun pieni meikkipussi ja meikkipaletti

Näillä pääasiassa värkkäilin oman meikkini

"Jälkeen kuva" Jonnan ottamana
Perjantaina paahdoin kädet kyynerpäitä myöden hierontavoiteessa koko iltapäivän. Viisi asiakasta non-stoppina nosti hikikarpaloita otsalle (ja vähän muuallekin). Haipakka meno jatkui työpäivän jälkeenkin. Syöksyin töistä vauhdilla pankkiin allekirjoittamaan erästä paperia, siitä iltapäiväkerholle hakemaan koululaista ja lopuksi pikkuinen dagiksesta. Kotona ruoka tulille. Kun istuttiin ruokapöytään, en ollut lainkaan varma, saanko takapuoltani enään tuolista ylös. Vaan onneksi sain!

Salon Adelaide oli kutsunut meitä Blogivaasan bloggaajia meikkiopastusiltaan. Oli tosi ihanaa päästä pitkästä aikaa blogisiskojen kanssa viettämään yhteistä aikaa. Oli kiva päästä tutustumaan myös Salon Adelaideen, joka oli minulle aivan uusi tuttavuus. Toki olen paikasta aiemminkin kuullut ja tiesin heidän tekevän muun muassa huippuhienoja rakennekynsiä. Itsekin LCN-rakennekynsiä tehneenä, voinkin suositella kyseistä merkkiä lämpimästi.

Meidän ylellinen naistenilta piti sisällään siis meikkiopastusta, joka tehtiin ammattilaisten neuvoin alusta loppuun. Meillä oli mukana omat meikkipussimme, mutta saimme toki testata myös Adelaiden meikkejä. Mulla on itselläni ollut käytössä jo vuosia Youngbloodin meikit muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Yksi näistä poikkeuksista on Joe Blascon meikkivoide - jota tosin käytän ainiharvoin. Silti, silloin kun lähden juhlimaan tai muuhun tilaisuuteen, johon haluan kunnolla meikata, on Blascon meikkivoide osoittautunut korvaamattomaksi. Salon Adelaidessa on kattava valikoima Joe Blascon meikkäjä ja löysin sieltä muutaman mielenkiintoisen tuotteen. Siveltimellä tai sormenpäällä levitettävä valoväri on tuote, jolle mun meikkipussissa on todellakin tilaa. Saimme valovärin käyttöön tosi hyviä vinkkejä ja ne kaikki oli mulle ihan uusia juttuja. Sekin tuli vähän yllätyksenä, että puuteri laitetaan vasta sen jälkeen kun poskipunakin on laitettu. Silmämeikkiinkin tuli kivoja uusia jippoja, vaikka pysyteltiin ihan perusmeikin tekemisessä.

Mä pärjäsin yllättävän hyvin meikkieni kanssa, vaikka niitä on määrällisesti tosi vähän. Vain pikkuruinen pussukka ja pieni meikkipaletti. Meikkieni värit on kuulemma just mulle sopivat ja yllättäen jopa huulipuna otettiin mun omasta meikkipussista, vaikka kuvittelin, ettei mulla ole sopivan väristä huulipunaa. Hultenrajauskynä sen sijaan puuttuu, ja kulmakynä myös. Kaipaanmaan jäin myös muutamaa hyvää sivellintä. Nekin täytynee hankkia ;)

Meillä oli Adelaidessa niin kivaa, että päätettiin jatkaa iltaa vielä Fransmannissa. Herkullisia savulohileipiä salaatilla punaviinin kera ja kotiin ymmärrettiin lähteä vasta valomerkin tultua. Iltapäivän väsymys oli etäinen muisto vain :D

Voi lisää näitä iltoja! Kiitos Adelaide!

Kiitos seurasta:
Sannis, Emma, Jonna, Maija, Kitsastelija ♥


[Share to Pinterest]

tiistai 15. syyskuuta 2015

Hyvä Suomi!

Viimeaikoina on todella tarvinnut keksiä vaihtoehtoista puuhaa illoiksi. Sosiaalinen media on muuttunut sotatantereeksi. Mielipiteitä on puolesta ja vastaan. Enimmäkseen vastaan. Mä ahdistun siitä, että näen joidenkin kavereitteni suhtautuvan päivän polttaviin aiheisiin ihan vastakkaisella tavalla, kuin minä. Puhuvan rumasti. Toisaalta pahoitan mieleni myös siitä, että joudun näkemään muiden hätää. TV tarjoilee samaa settiä. Paitsi sieltä ei tarvitse onneksi kuulla kavereiden mielipiteitä. Katsoo sinne tai tänne, joutuu törmäämään johonkin sellaiseen, mitä ei haluaisi nähdä.

Juoksentelu metsässä on ollut todella terapeuttista! Tänään jouduin pitämään välipäivän, koska jalat pyytävät armoa, eikä oikein olis ollu mahdollisuuttakaan valoisan aikaan.

Olin tänään Aavan dagiksessa vanhempainillassa. Kyllä taas saa todeta, että mainio hoitopaikka ollaan saatu pikkuiselle. Viimesyksyiseen tapaan painotettiin kovasti sitä, kuinka jokainen lapsi on yhtä arvokas. Että he vaativat lapsilta suvaitsevaisuutta, solidaarisuutta ja inhimillisyyttä. Samoja teemoja oli luettavissa myös Iinan koulun järjestyssäännöissä. Kiitos ♥ Juuri tämän haluankin lasteni oppivan. Ja luonnostaanhan tuo monesti lapsilta tuleekin. Iinakin tässä eräänä aamuna kertoili, kuinka heidän dagiksesta yksi täti on tullut heidän kouluun. Että se täti ehkä auttaa yhtä rinnakkaisluokan tyttöä. Kysyin sitten, että onkohan se täti tytön avustaja, että mahtaakohan se tyttö olla erityislapsi. Iina vastasi siihen vähän hölmistyneenä, että ei hän tiedä. Että tytön nimi on se ja se ja hän kävi eskaria siinä ja siinä ryhmässä. Niin. Lasten ei tarvitse tämän enempää toisiaan luokitella. Onneksi meidänkin tyttöjen dagis-ryhmissä on ollut erityislapsia ja he ovat tottuneet siihen, että kaikki eivät ole samanlaisia. Onneksi ei olla.

Minä olen menossa perjantaina töihin. Olen ylpeä siitä, niinkuin jokaisena muunakin työpäivänä. Onnekas olen, kun saan tehdä töitä. Tuntuis jotenkin hölmöltä ajella bussilla Helsinkiin ilmaisemaan mieltä päällimmäisenä murheena se, otetaanko takaisintulomatkalla Karhua vai sidukkaa.

Harmittaa silti etenkin niiden hoitoalan työntekijöiden puolesta, joita hallituksen leikkaukset tuntuvat koskettavan muita enemmän. Jotain tarvitsee kuitenkin tehdä valtion talouden elvyttämiseksi. En tykkää siitä, että arvostellaan ilman, että annetaan parempi ehdotus asiaan. Lomarahojen leikkaaminen on mielestäni hyvä ehdotus. Siten me kaikki työläiset päästäis tasapuolisesti säästötalkoisiin. Työttömyystuki voisi myös kannustaa enemmän työteon pariin, vaikka tarjottu työ ei olisikaan juuri koulutusta vastaavaa. Nyt kaivataan tekemisen meininkiä ja myönnytyksiä meiltä kaikilta. Meillä on hyvä. Suomi on hyvä. Rauhaa ja rakkautta.

#mullekäy #säästötalkoot #tervetuloa #suvaitsevaisuus #hyväsuomi #herkkis


[Share to Pinterest]

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Metsässä juoksemassa

Torstaina kävin lähimetsässä etsimässä puolukoita. Sää oli mitä parhain ja metsä taas niin ihanan rauhoittava. Tuli käveltyä polkua vähän pitemmälle kun olin ajatellut ja välillä pysähtelin syömään marjoja ja ottamaan kuvia. Kello alkoi näyttämään paljon ja kun käännyin takaisin kotiin päin, etenin ripeästi. Otin muutamia lyhyitä juoksupyrähdyksiä. Tuntui kivalta! Jos päällä olis sattunut olemaan juoksemiseen sopivat rintsikat, olisin juossut enemmän. 

Perjantaina töissä ajatus harhaili metsäpolulla. Voi kun pääsis koittamaan juoksemista polulla ihan oikesti...

Perjantai-illan olin yksin lasten kanssa. Lauantainakaan en päässyt yksikseni mihinkään. Vaan tänään menin. Menin metsään. Juoksin polulla. Tykkäsin!

Siis miten oon kuvitellut polkujuoksun olevan joku sikavaikea, miltei mahdoton, extreme-laji?!? Mulle ainakin polulla juokseminen tuntui paljon helpommalta, kun perinteinen hölkkäily. Juoksemista ei oikein edes huomaa, kun saa jumpata vähän päätäkin, ihan koko ajan on nimittäin oltava skarppina. Jalat on saatava asettumaan oikeisiin kohtiin. Muuten on nenällään. Rytmi on vaihtelevaa. Teps teps teps, loikka...teps teps teps teps teps...hölk hölk hölk...teps teps teps...loikka loikka loikka. Välillä kävelin. Kerran pysähdyin kuvaamaan. 

Vähän eksyin ja löysin itseni pikkuruiselta, lähinnä eläinten tekemältä polulta, joka kulki metsäniityn laitaa. Yht'äkkiä hiljaisuus muuttuikin armottomaksi rapinaksi, kun sain ilmestymiselläni eläimet säikähtämään. Ilmaan lehahti parisenkymmentä erikokoista lintua ja vanhan ladon takaa kuului askelia. Onneksi näköhavainnoin vain nuo linnut, joka sekin oli ihan liikaa. Sydän jyskyttäen lisäsin vahtia. Pidin katseen tiukasti eteenpäin ja huidoin käsillä edestäni pois vyötärölle asti ulottuvaa kosteaa heinää. Yh! Onneksi pian pääsin takaisin oikealle, männynneulasten peittämälle, leveälle polulle. 

Kun uskalsin pysähtyä ja katsoa taakseni, suuta kuivasi ja adrenaliiniryöppy humisi päässä. Keräsin kourallisen mustikoita mättäästä ja jatkoin matkaa. Kaikki oli taas hyvin. Metsä on ihmeellinen ♥

Vähän ennen kuin polku päättyi, pysähdyin vielä jäähdyttelemään, laitoin hupparin kiinni ja poimin kourallisen mustikkaa ja puolukkaa. Metsän palautumisjuoma reippaalle juoksijalle.

Menkää metsään!

Mäkin meen taas huomenna, jos vain pääsen.


[Share to Pinterest]

perjantai 4. syyskuuta 2015

Samassa veneessä


Ollaanko kaikki samassa veneessä?

Nyt eletään Euroopassa aikaa, jossa toisen maailmansodan jälkeen tulvii maihimme eniten pakolaisia. Surullista ja kamalaa. Nämä pakolaiset lähtevät hakemaan turvaa henkensä uhalla. Astuvat veneeseen, joka ei ehkä koskaan pääse määränpäähänsä. Me suomalaiset ei ymmärretä näistä veneistä mitään. Vaikka omista pakolaisajoista - evakoiksi heitä silloin kutsuttiin - ei ole niin kovin kauan aikaa, on osalla meistä "muisti" heikko. Laitan osittain peruskoulun piikkiin, ettei Suomen historiaa ole saatu ilmeisesti tarpeeksi hyvin opetettua. Täältä hyvinvoinnin keskeltä on mahdotontakin ymmärtää täysin todellista hätää.

Täydellisessä turvallisuudessa ja hyvinvoinnissa on helppo romantisoida sotaa ja nostaa ajatuksiin pelkkiä sankareita. Todellisuudessa sota on aina likaista ja pelottavaa. Siellä haisee paska ja vuotaa veri. Siviilejä kuolee ja haavoittuu. Sisällissodassa ei ole koskaan sankareita. Niissä on vain uhreja. Ja monesti uhreista tulee jossain vaiheessa syyllisiä. Kuten esimerkiksi lapsisotilaista, jotka pieninä ja viattomina ihmistaimina aivopestään ja pakotetaan sotimaan. Täysi-ikäisinä he eivät ole enään lapsisotilaita. Silloin he ovat sotilaita. Jos ovat elossa.

Osittain taas ollaan kovinkin samassa veneessä. Me kaikki ollaan ihmisiä. Vastasyntyneinä parkaistaan kun ollaan saatu vedettyä ilmaa keuhkoihimme. Kun ollaan iloisia, meitä hymyilyttää. Suru näkyy kyynelissä poskilla. Tunnemme nälkää ja janoa. Meillä on tarve pariutua ja jatkaa sukua. Koemme samaa kipua. Kun joudumme vedenvaraan ja väsymme, vedämme keuhkoihimme vettä. Hukkumiskuolema tuntuu meistä kaikista yhtä kamalalta. Ihonväriin, ikään, uskontoon ja kansalaisuuten katsomatta.

Mua surettaa nyt kovin nuo pakolaisten kohtalot. He tarvitsisivat niin paljon apua ja tukea kuin mahdollista. Paha olo mun sisällä painaa ilman jatkuvaa uutisointia, keskusteluohjelmia ja noita järkyttäviä somessa leviäviä kuvia. Ymmärrän, että osa kansasta tarvitsee näitä "herätyksiä", mutta tällaisen herkkiksen ne suistavat raiteiltaan ja saa vuotamaan kyyneliä.

Voi kun ihminen osaisi olla toiselle ihminen. Että pystyisi tuntemaan empatiaa ja inhimillisyyttä. Vihaaminen kun saataisiin loppumaan, olisi meidän täällä niin paljon parempi olla. Silloin ei tarvitsisi pohtia ja riidellä, kuka saa elää missäkin ja onko oikein antaa apua. Silloin kaikki pystyisivät elämään kotonaan.

Ollaan onnellisia. Arvostetaan. Tänään me ollaan turvassa. 








[Share to Pinterest]

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Unimunan tarpeessa






Väsyttää. Unettaa. Uuvuttaa.

Energiatasot on aika nollissa. Ja tietenkin nyt kun sitä lepoa tarvitsisi, ei siihen ole mahdollisuutta. Töiden, koulun ja dagiksen lisäksi on ollut lasten harrastuksia niin eilen kuin tänäänkin. Bonuksena hammaslääkäriä maanantaina ja neuvolaa tiistaina. Koululaisen ulkoliikuntatunnit on pitänyt muistaa huomioida vaatetusta valittaessa ja päiväkotilaisen metsäretki vaati tietysti asiaankuuluvat eväät. Koululainenkin tarvitsee muuten päivittäin pientä evästä mukaansa kouluun, heillä kun ruokailu on vasta puoli kaksitoista. Näiden koululaisen eväiden kanssa mennään kyllä sieltä, mistä aita on matalin. Kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä ja kauraisia välipalakeksejä. Kaikkea kuivaa ja säilyvää, mitä vaan tarvittaessa reppuun tarvittaessa täydennetään.

Joka tapauksessa. Veto on ihan pois. Työpäivät vielä jotenkin kutenkin menee, mutta iltapäivällä ja alkuillasta iskee tajuton väsymys. Sellainen joka repii leukoja ja saa silmät kirvelemään. Todellista tahtoa vaati eilen istua Kuula-opistolla kuudesta puoli kahdeksaan ja odotella kun tytöt kävi harrastamassa musiikkia. Siinä opiston käytävällä pilkkiessäni aloin kaipaamaan unimunaa.

Oletteko törmänneet suomalaiskeksintöön (klik), jossa voi nukkua rauhassa esimerkiksi lentokentällä, tai muulla julkisella paikalla, pehmustetun kapselin sisällä ja vetää luukun kiinni? Nerokasta! Tässä rättiväsyneessä tilassa alkaa melkein kuola valumaan suupielestä pelkästä ajatuksesta pikku päikkäreistä unimunassa. Tahdon tahdon tahdon!

Tänään käytin hyväkseni tyttöjen tanssituntien odotusajan käymällä kävelyllä. Tanssikoulu Kipinä on sijainniltaan kiva ulkoiluja ajatellen. Vain muutaman korttelin päässä on Vaasan upeimmat rantakadut ja merelliset lenkkipolut. Reipas kävelylenkki raikkaassa syysilmassa teki toki hyvää, mutta ei se kyllä suoraan sanottuna hurjasti piristänyt. Väsyttää edelleen.

Nyt siis nukkumaan! 

Saas nähdä viliseekö unissakin unimunia :D


[Share to Pinterest]

tiistai 1. syyskuuta 2015

Festareilla

Viikonloppu vierähti rakkaan kanssa Helsingissä lomaillen. Viimevuoden tapaan lähdettiin hillumaan huikeille We Love the 90's -festareille Helsingin Suvilahteen.

Voi hitto kun oli taas hauskaa! Se vapauden ja onnen tunne kun kukaan ei vaadi mitään. Tarvitsee pitää huolta vain omista hammaspesuista. Ei tarvitse laittaa ruokaa, eikä pestä pyykkiä.

Tapahtuma itsessään oli suksee. Järjestelyt pelas viimeistä piirtoa myöten. 17.000 juhlijaa sai nautiskella auringonpaisteesta, artisteista ja hyvästä fiiliksestä ilman jonotteluita ja muita ärsytyksiä. Myönnettäköön, että osa esiintyjistä tuntui olleen lavalla viimeksi tosiaan 90-luvulla ja veteli showtaan räikeästi taustanauhojen päälle, mutta tätä kompensoimassa oli muutamia tosi laadukkaita esityksiä, joissa artistit oikeasti olivat mukana 100-prosenttisesti. E-type, Natalia Imbruglia, Alexia ja Pandora oli tänä vuonna eniten mun mieleen. Pandora sai mut liikuttumaan lauluillaan ja jutuillaan jopa kyyneliin. Mieletön nainen!

Seurakin oli mitä mainiointa. Puolison kanssa tulee vietettyä kahdenkeskeistä aikaa ihan liian harvoin! Mä viihdyn loistavasti mieheni kanssa kahden. Hän on lomilla aina rento, iloinen ja hauska. Varsinainen tilannekomiikan taituri. Mä oon kikatellut viikonlopun aikana varmasti enemmän kuin koko kesän aikana yhteensä. Vaikka oli meillä hauska kesäkin! :D

Ja koska festarit oli selvästi aikataulutettu meitä vanhuksia ajatellen, alkoi bileet kumpanakin päivänä jo varhain iltapäivällä ja viimeinen artisti lopetti jo kymmenen aikaan illalla. Täydellistä! Olishan siitä voinut jatkaa Apolloon virallisille jatkoille, mutta kun ei millään viitsinyt. Ei kerta kaikkiaan. Olipa luxusta kömpiä hotellille ja heittäytyä valkoisiin lakanoihin. Kumpanakin yönä nukuttiin yli 9 tunnin unet. Eikä siinä vielä kaikki! Pippaloinnin ja nukkumisen lisäksi mä ehdin perjantaina hemmottelemaan itseäni paikallisessa hoitolassa intialaisella päähieronnalla ja kulmien värjäyksellä sillä välin kun Herra Salo oli vielä töissä kiinni. Lauantaipäivänä pyörähdettiin keskustassa aamupalan jälkeen. Tehtiin pari "pakollista" ostosta ja sitten vaan nautittiin tunnelmasta ja pysähdyttiin terassille juomaan shampanjaa. Ja käytiin fiilistelemässä Artekissa - tietysti.




Ihana rakkausviikonloppu ♥

Arki meinaa nyt vähän ahdistaa ja tänäänkin on vielä ollut ihan maanantaiolo. Voi kun sais olla aina auringonpaisteisessa Helsingissä turistina...

Ps. Instagramista voit käydä kurkkaamassa lisää meidän festarikuvia ;)
[Share to Pinterest]