sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Metsässä juoksemassa

Torstaina kävin lähimetsässä etsimässä puolukoita. Sää oli mitä parhain ja metsä taas niin ihanan rauhoittava. Tuli käveltyä polkua vähän pitemmälle kun olin ajatellut ja välillä pysähtelin syömään marjoja ja ottamaan kuvia. Kello alkoi näyttämään paljon ja kun käännyin takaisin kotiin päin, etenin ripeästi. Otin muutamia lyhyitä juoksupyrähdyksiä. Tuntui kivalta! Jos päällä olis sattunut olemaan juoksemiseen sopivat rintsikat, olisin juossut enemmän. 

Perjantaina töissä ajatus harhaili metsäpolulla. Voi kun pääsis koittamaan juoksemista polulla ihan oikesti...

Perjantai-illan olin yksin lasten kanssa. Lauantainakaan en päässyt yksikseni mihinkään. Vaan tänään menin. Menin metsään. Juoksin polulla. Tykkäsin!

Siis miten oon kuvitellut polkujuoksun olevan joku sikavaikea, miltei mahdoton, extreme-laji?!? Mulle ainakin polulla juokseminen tuntui paljon helpommalta, kun perinteinen hölkkäily. Juoksemista ei oikein edes huomaa, kun saa jumpata vähän päätäkin, ihan koko ajan on nimittäin oltava skarppina. Jalat on saatava asettumaan oikeisiin kohtiin. Muuten on nenällään. Rytmi on vaihtelevaa. Teps teps teps, loikka...teps teps teps teps teps...hölk hölk hölk...teps teps teps...loikka loikka loikka. Välillä kävelin. Kerran pysähdyin kuvaamaan. 

Vähän eksyin ja löysin itseni pikkuruiselta, lähinnä eläinten tekemältä polulta, joka kulki metsäniityn laitaa. Yht'äkkiä hiljaisuus muuttuikin armottomaksi rapinaksi, kun sain ilmestymiselläni eläimet säikähtämään. Ilmaan lehahti parisenkymmentä erikokoista lintua ja vanhan ladon takaa kuului askelia. Onneksi näköhavainnoin vain nuo linnut, joka sekin oli ihan liikaa. Sydän jyskyttäen lisäsin vahtia. Pidin katseen tiukasti eteenpäin ja huidoin käsillä edestäni pois vyötärölle asti ulottuvaa kosteaa heinää. Yh! Onneksi pian pääsin takaisin oikealle, männynneulasten peittämälle, leveälle polulle. 

Kun uskalsin pysähtyä ja katsoa taakseni, suuta kuivasi ja adrenaliiniryöppy humisi päässä. Keräsin kourallisen mustikoita mättäästä ja jatkoin matkaa. Kaikki oli taas hyvin. Metsä on ihmeellinen ♥

Vähän ennen kuin polku päättyi, pysähdyin vielä jäähdyttelemään, laitoin hupparin kiinni ja poimin kourallisen mustikkaa ja puolukkaa. Metsän palautumisjuoma reippaalle juoksijalle.

Menkää metsään!

Mäkin meen taas huomenna, jos vain pääsen.


[Share to Pinterest]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3