perjantai 4. syyskuuta 2015

Samassa veneessä


Ollaanko kaikki samassa veneessä?

Nyt eletään Euroopassa aikaa, jossa toisen maailmansodan jälkeen tulvii maihimme eniten pakolaisia. Surullista ja kamalaa. Nämä pakolaiset lähtevät hakemaan turvaa henkensä uhalla. Astuvat veneeseen, joka ei ehkä koskaan pääse määränpäähänsä. Me suomalaiset ei ymmärretä näistä veneistä mitään. Vaikka omista pakolaisajoista - evakoiksi heitä silloin kutsuttiin - ei ole niin kovin kauan aikaa, on osalla meistä "muisti" heikko. Laitan osittain peruskoulun piikkiin, ettei Suomen historiaa ole saatu ilmeisesti tarpeeksi hyvin opetettua. Täältä hyvinvoinnin keskeltä on mahdotontakin ymmärtää täysin todellista hätää.

Täydellisessä turvallisuudessa ja hyvinvoinnissa on helppo romantisoida sotaa ja nostaa ajatuksiin pelkkiä sankareita. Todellisuudessa sota on aina likaista ja pelottavaa. Siellä haisee paska ja vuotaa veri. Siviilejä kuolee ja haavoittuu. Sisällissodassa ei ole koskaan sankareita. Niissä on vain uhreja. Ja monesti uhreista tulee jossain vaiheessa syyllisiä. Kuten esimerkiksi lapsisotilaista, jotka pieninä ja viattomina ihmistaimina aivopestään ja pakotetaan sotimaan. Täysi-ikäisinä he eivät ole enään lapsisotilaita. Silloin he ovat sotilaita. Jos ovat elossa.

Osittain taas ollaan kovinkin samassa veneessä. Me kaikki ollaan ihmisiä. Vastasyntyneinä parkaistaan kun ollaan saatu vedettyä ilmaa keuhkoihimme. Kun ollaan iloisia, meitä hymyilyttää. Suru näkyy kyynelissä poskilla. Tunnemme nälkää ja janoa. Meillä on tarve pariutua ja jatkaa sukua. Koemme samaa kipua. Kun joudumme vedenvaraan ja väsymme, vedämme keuhkoihimme vettä. Hukkumiskuolema tuntuu meistä kaikista yhtä kamalalta. Ihonväriin, ikään, uskontoon ja kansalaisuuten katsomatta.

Mua surettaa nyt kovin nuo pakolaisten kohtalot. He tarvitsisivat niin paljon apua ja tukea kuin mahdollista. Paha olo mun sisällä painaa ilman jatkuvaa uutisointia, keskusteluohjelmia ja noita järkyttäviä somessa leviäviä kuvia. Ymmärrän, että osa kansasta tarvitsee näitä "herätyksiä", mutta tällaisen herkkiksen ne suistavat raiteiltaan ja saa vuotamaan kyyneliä.

Voi kun ihminen osaisi olla toiselle ihminen. Että pystyisi tuntemaan empatiaa ja inhimillisyyttä. Vihaaminen kun saataisiin loppumaan, olisi meidän täällä niin paljon parempi olla. Silloin ei tarvitsisi pohtia ja riidellä, kuka saa elää missäkin ja onko oikein antaa apua. Silloin kaikki pystyisivät elämään kotonaan.

Ollaan onnellisia. Arvostetaan. Tänään me ollaan turvassa. 








[Share to Pinterest]

4 kommenttia:

  1. Mua niin vituttaa (anteeksi rumat sanani) noi FB-jutut ja kuvat. Porasin koko junamatkan täään Helsingistä Vaasaan ja viime yönä näin unta, että Aamu hukkui. Prkl jos mä näen vielä yhdenkin hukkuneen lapsen kuvan, niin eroan koko hiton Facebookista. AAAAAAAAAA!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tuun kans hulluksi tän kaiken informaation keskellä :( En halua nähdä rekkaan kuolleita tai mereen hukkuneita ihmisiä.

      Poista
  2. Tämä on niin totta. Pelko ja tietämättömyys kalvavat suomalaisia. Minua risoo, kun monet luulevat pakolaisten tulevan vain elintason vuoksi eivätkö tiedä tarkemmin lähtökohtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja tuntuu, että eniten huutavat ne, jotka vähiten tietävät :(

      Poista

Kiitos kommentista! <3