lauantai 13. helmikuuta 2016

Kiitos isovanhemmille




Eilen luin MARIA HINTIKAN kirjoituksen otsikolla Isovanhemmuus on hukassa. Painavaa asiaa herkästä aiheesta. Kirjoituksessa käsiteltiin mummukateutta eli isovanhempien vähäistä osallistumista lapsiperheen elämään lasten vanhempien näkökulmasta. Etenkin vauvavuosina isovanhempien tukea ei voi olla liikaa.

Mun omalla kohdalla tilanne on ollut hyvä. Oma äitini oli tiiviisti läsnä auttamassa silloin kun meistä tuli ensimmäisen kerran vanhempia - ja joka hetki myös sen jälkeen. Myös äidin sisko on ollut korvaamaton apu ja tuki, hänestä tulikin Iinan kummitäti. Varsinkin Iinan syntyessä, mutta myös Aavan vauva-aikana ja sen jälkeen, mulla oli suuri onni mun äidin äidin, Stina-mummin, läsnäolosta ja tuesta. Vauva-arjessa kun niitä kaikista yksinäisimpiä hetkiä on monesti ne tunnit keskellä päivää, kun puoliso on töissä. Mä kävin paljon mummin luona päivisin, jopa monta kertaa viikossa. Oltiin aina tervetulleita! Mummi otti meidät vastaan eteisessä hymyillen ja halaten, aina. Mummi jaksoi tsempata mua äitinä ja varsinkin silloin kun omat taidot epäilytti eniten, sanoi mummi "voi sä oot kyllä maailman paras äiti!" ♥ Mummilta, viiden lapsen äidiltä, sain myös hyviä ohjeita vauvojen hoitamiseen. Joskus mä nukuin mummin luona päiväunet, mutta useimmiten vaan jutusteltiin niitä näitä ja keitettiin kahvit. Kotiin lähtiessä olin aina paljon parempi äiti kun tullessa.

Meillä on edelleen ihan huikea tukiverkosto ympärillä. Tässä viimeisen viikon aikana Matti-paappa tuli viikonlopuksi hoitamaan tyttöjä, että päästiin aikuisten kesken viihteelle. Viikolla mun äiti on itsekin sairastanut, mutta soitellut silti joka päivä ja tiedustellut mun vointia ja meidän pärjäämistä. Mun isä on myös soitellut ja halusi tulla avuksi keskiviikkoaamuna ja vei tyttöjä kouluun ja dagikseen.

Eikä tämä tiivis ja osallistuva verkosto meidän ympärillä ole vain meidän vanhempien ilo. Se on suuri onni myös lapsille. Mitä enemmän rakastavia aikuisia on ympärillä, sen parempi.

Olette varsinaisia kultakimpalaite! Olemme kiitollisia ♥
Stina-mummille terkut sinne Taivaaseen, olit korvaamaton ♥

Minä lupaan olla hyvä mummi mun tyttöjen lapsille, mikäli sellainen onni joskus mulle suodaan. Osallistun aktiivisesti heidän arkeen piipahtamalla jatkuvasti tupatarkastukselle omilla avaimilla soittamalla ja tarjoamalla apua tai olemalla muuten vaan läsnä ;)


[Share to Pinterest]

2 kommenttia:

  1. Olipa kirjoitus niinkuin omasta kynästä.
    Mun edesmennyt Mummi oli niin tärkeä mulle ja tälle kasvavalle perheelle, että hän aina osasi sanoa ne kivat ja ihanat, tsemppaavatkin asiat.
    Mummin kans oli hyvä olla ja viettää aikaa, sekä yksin että lasten kanssa.
    Mummit ja isovanhemmat on kultakimpaleita. Ja niiiin tärkeitä lapsille.
    - K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummit <3 Ja muutkin isovanhemmat!
      Onnekkaita ollaan :)

      Poista

Kiitos kommentista! <3