keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Pimppijumpalla






Eilen oli kyllä ihan huikee ilta - sään ja ohjelman puolesta!

LadyLine Ritzissä treenattiin Pysy tiukkana -kiertueen merkeissä lantionpohjalihaksia. Jumpalle oli lähtenyt reippaasti jengiä ja koko iso sali olikin täynnä kaikenikäisiä upeita naisia. Pysy tiukkana -treenin veti Maija Kiljunen, joka on yhdessä Emilia Ekin kanssa kirjoittanut aiheesta myös kirjan ja kehittänyt Bailamama-konseptin. Maija on koulutukseltaan fysoterapeutti ja Emilia kätilö - he siis todella tietävät, mistä puhuvat. Lantionpohjanlihasten vahvistaminen lisää naisen seksuaalista nautintoa, parantaa virtsanpidätyskykyä ja vaikuttaa ryhtiin sekä naisen koko olemukseen. 

Pysy tiukkana -tunti sisälsi kattavan tietoiskun lantiopohjalihaksien merkityksestä, niiden treenaamisesta ja tärkeydestä!!! sekä varsinaisen treenin lantiopohjalihaksille. Välillä tehtiin vatsa ja pakaralihasharjoituksiakin, mutta niissäkin koitettiin saada lantiopohjalihakset aktivoitua mukaan menoon. Ohjaajana Maija oli ihan huippu ja fiilis salissa oli aivan mieletön. Aihetta lähestyttiin sen oikeilla nimillä ja huumorilla höystettynä, mutta homma ei mennyt silti hörsköttämiseksi tai millään tavalla epäsopivaksi. Kaikki tuntui treenaavan tosissaan, mutta iloisin mielin ja toivottavasti meistä jokainen sai innostuksen alkaa pitämään parempaa huolta tuosta tärkeästä lihasryhmästä.

Treenin jälkeen oli mahdollista kuunnella ProMama ry:n opastusta rintojen omatarkkailuun ja rintasyövän merkkien varhaiseen tunnistamiseen.

Ilta huipentui yhteislenkkiin, joka järjesti LadyLine Ritzin porukka. Käveltiin reippaasti rantoja pitkin Hietalahden Villan puistoon, jossa kierrettiin kuntoilurata erilaisia kuntoiluvälineitä ja telineitä testaillen. Johan oli hauskaa! Sitten rantoja pitkin takaisin keskustaan lämpimästä kesäillasta ja rannan vilinästä nauttien.

Vielä palanen raakakakkua suuhun, niin sai lähteä kotiin onnellisena naisena!

Ihanan tiukkaa settiä ♥

[Share to Pinterest]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista! <3