maanantai 14. marraskuuta 2016

Kun ei osaa askarrella


Ai että, kaikki muut tekee niin hienoja käsitöitä. Kilauttelee puikkoja pari kertaa ja saa aikaan villasukan - kettukarkein tai vähintään raidoin koreisteltuna. Tai virkkailee maton vanhoista kalsareista. Vääntää himmelin omassa pihassa kasvatetuista oljista...tai pilleistä, tai miten vaan. Joka tapauksessa. Tosta noin vaan!

Siinä niitä muiden luomuksisa ihaillessa saattaa syntyä harha omista kyvyistään ja jopa pienoinen innostus. Minä haluan myös! Kyllä kai minäkin osaan!

No en osaa.

Olen tehnyt monet villasukat. Mutta en yhdellekään niistä paria. Se helvetin kantapää tappaa fiiliksen. Tai oikeastaan fiiliksen tappaa se pari, eli toinen villasukka. Ei voi riittää intoa enää tehdä toistakin sukkaa. Huh huh! Nostan kyllä hattua teille kaikille villasukkaparin kutoneille tyypeille. Hyvä te.

Nyt tässä syksyllä näin supersöpön ohjeen lasten lapasiin Mutturalla-blogissa (en ymmärrä, miksi kidutan itseäni seuraamalla näitä upeita luovien ihmisten käsityöblogeja!). Ajattelin, että teen ensin harjoituskappaleena ihan tavalliset lapaset ilman eläinkuviointia Aavalle. Koska lapasissahan ei ole kantapäätä. Sitten kun saan hyvän flown päälle lapasten kanssa, askartelen koko suvun lapsille suloiset eläinlapaset. Ihan kuin Mutturalla. Paitsi kun että en tee. Lapasiin tulee se helvetin peukalo. Siihen tyssäs se projekti. Nyt on tehtynä niistä harhoituslapasista toinen ja sekin ilman peukaloa. Enempää ei tule koskaan valmistumaan. Se on aivan varma.



No mites sitten sytykeruusut. Nuo näppärät ja kauniit kananmunakennoista värkätyt ruususet, jotka kastetaan parafiiniin. Niillä saa syttymään takan ja ulkona nuotion. Kuinka romanttista! Aivan näen ystäväni talvisella nuotiolla kaakaomuki kädessä. He ovat tuikanneet tulet hangelle joululahjaksi antamallani sytykeruusulla. Tuosta noin vain. Suut kääntyvät vienoon hymyyn ja he ajattelevat minusta vain kauniita ajatuksia - kaska annoinhan minä heille tuon näppärän sytykeruusun, jonka ansiosta talvinen metsäretki tuli täydelliseksi. Kaakao höyryää.

Sytykeruusuja varten on kerätty kananmunakennoja puolitoista vuotta. Puoli vuottakin olisi riittänyt, mutta viime jouluksi en saanut itseäni aktivoitumaan askartelun pariin. Nyt oli pakko ryhtyä, koska kerätyt kananmunakennot alkoivat viedä uhkaavasti elintilaa meidän perheen muilta jäseniltä. Oli vain tartuttava toimeen. Yhtenä iltana siis revin kennoja ja muotoilin niistä ruusuja. Lapset innostuivat myös. Tulivat "auttamaan". Mulla alkoi verenpaineet nousta ja luulin sen johtuvan askartelevista lapsista. Mutta kyllä se tuskanhiki johtui oikeasti niistä ruusuista. Lapset nimittäin siirtyivät lopulta omiin leikkeihinsä ja mä jäin askartelemaan yksikseni. Olo oli aivan yhtä tukala. Mietin siinä, mitä on se puhe käsillä tekemisen terapeuttisesta vaikutuksesta. Ehkä joku urbaani legenda?

Kun sitten lopulta sain pyöriteltyä ison vadillisen sytykeruusuja, jäi homma odottelemaan viimeistelyä. Eli sitä parafiiniin dippaamista. Katsoin aiheesta parit videot youtubesta. En ollut varma, voiko parafiinin sulattaa samalla kattilalla, jolla keitellään ruokaa. Muuta meillä ei ole. Ollaan niin huonosti varustauduttu, että meillä ei ole askartelukattilaa. Sitten en ollut varma, riittäkö ne kynttilänpätkät, jotka olin askartelua varten säästänyt. Minä jäin odottamaan vastauksia. Ruusut jäivät odottamaan askartelijaa. Elle-kissa kävi pemottamassa ruusut vadista lattialle. Sinne meni pirin pärin. Mies ahdistui lattialle räjähtäneistä ruusuista.

Poltin ne kaikki keskeneräiset sytykeruusut takassa. Kuinka helpottavaa! Voin kuvitella, miltä niistä naisista tuntui, jotka polttivat rintaliivinsä 70-luvulla.

Olen vapaa askartelusta!

Tehkää te, jotka osaatte. Mä olen hyvä ostamaan muiden tekemiä käsitöitä :)



[Share to Pinterest]

2 kommenttia:

  1. Ihana kun läysin blogiisi. Olen niin samanlainen, mutta meidän on pakko olla jossakin hyvä, vaikka ei niitä villasukkia tai tumppuja saataiskaan aikaiseksi, ihan noista sytykeruusuista puhumattakaan.(siskoni tekee niitä minulle) en niitä aio ikinä tehdä en..
    Joten jätän ainakin askartelut muille jotka niitä osaa :)
    Oikein ihanaa marraskuista iltaa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Ei morjens! Tämä oli sun blogin paras teksti ikinä. Repesin. Tää on just niin tämmöstä :D Hyvä, kun poltit koko roskan!

    VastaaPoista

Kiitos kommentista! <3